Knocked Up (2007)

Pisteeni: + + + + (movielens), 8 (imdb)

Elämänmakuinen komedia hurmaa realistisuudellaan ja nasevalla dialogillaan.

Mistä on kyse? Menestyvän naisen ja luuserimiehen yhden yön jutusta sikiää jälkikasvua.


Hyvää:

Tämä elokuva on käsittämättömän paljon parempi kuin voisi olettaa. Kyseistä väittämää hoetaan, mutta enpä itsekään osannut kuvitella, miten ja miksi juuri tämä komedia ihan oikeasti kohoaisi mauttomien komedioiden suosta.

No siten, että siinä on moniulotteiset, samastuttavat hahmot, harvinaisen sujuva käsikirjoitus sekä elämänmakuinen tarina, joka onnistuu olemaan herttainen olematta silti sokerinen. Harvoin kuulee dialogia, joka noin hykerryttävän hauskaa ja silti realistisen arkipuheen kuuloista!

Tämä on pieni, elämänmakuinen elokuva. Se sisältää jonkin verran absurdia (toisinaan mautontakin) huumoria, mutta pääasiassa kohtauksia, jotka naurattavat arkisella tuttuudellaan. Hahmot eivät elä liioitellussa tai idealistisessa elokuvamaailmassa, vaan vähäeleisessä ja monin tavoin epätäydellisessä - raadollisessakin - todellisuudessa.

Minä nyt vaan tykkäsin. Kannatti katsoa.

Huonoa:

Minä olisin voinut elää ilman sitä vähääkin mautonta komediaa. Varsinkin silmätulehduskohtausta. Toisaalta olen kuullut ihmisistä, jotka ovat pettyneet komediana markkinoidun leffan korkealentoisuuteen: heille jätkien sekoilua ei ollut tarpeeksi. Kaikkia ei voi miellyttää!



(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 3,5
Juoni -- 4
Käsikirjoitus -- 4,5
Hahmot -- 3,5

= 15 / 20

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 4
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4
Näyttelijät -- 4

= 12 / 15

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 3,5
Kokemus eli mielessä pitkään -- 3
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 3

= 9,5 / 15

Yhteensä: 37/50 ===> 4-

Lisäsananen katselulistasta:

Tällä hetkellä hieman ongelmallista on se, että osa noista on syyslomaennakoissa. Lisäsin ne nyt kuitenkin, ja otan vissiin sitten välillä pois, kun niitä ei voikaan nähdä... Tai ehkä en ota. Saa nähdä. Tällainen häiritsee järjestelmällisyyttäni. Mrrh.

Sekin häiritsee, että tein vuokrattavien listan blogikirjoitukseen, kun ensin olin tehnyt leffakatsottavien listan sivupalkkiin. Vuokrattavien lista kasvanee niin pitkäksi, että sitä on mahdoton laittaa sivupalkkiin. Pitäisikö katsottavatkin nyt siirtää blogikirjoitukseen ja pistää sivupalkkiin vain linkit? Kyllä varmaan. Mutten jaksa tehdä sitä nyt.

Katselulista (pitäisi vuokrata tai nähdä muuten)

Näitä en ehtinyt nähdä elokuvissa. Aikajärjestyksessä.

Ocean's 13 (olis viihdyttävä)
Live Free or Die Hard (Bruce Willis on hyvä siinä, mitä tekee)
Hot Fuzz (brittipoliisikomedia, John Simm, movielenskin suosittelee)
Colorado Avenue (historiallisuus on aina bonusta)
Shrek the Third (kun on ne ekatkin nähty)
28 Weeks Later(kuulemma parempi kuin eka, joka oli jo valmiiksi hyvä)
Bridge to Terabithia (satuleffat on aina kivoja)
Miss Potter (kyllä mua kirjailijan elämä kiinnostaisi, mutta Renee ahdistaa)
2 Days in Paris (vaikuttaa sympaattiselta)
Ratatouille (kuulemma hyvä)
Superbad (Movielens antaa ymmärtää, että tykkäisin)
In Bruges (Movielens 4)
Kung Fu Panda (Movielens lupailee neljää)
Happy-Go-Lucky (brittileffoja on periaatteesta kiva katsoa)
Get Smart (tää oli mun suosikki lapsena, ja Anne Hathaway on ihana)

Lisäsin katselulistan.

(Ja kirjoitin muuten myös Stardustista, mikäli joku luuli tätä ainoaksi päivitykseksi ja tunsi olonsa huijatuksi.)

Katselulista löytyy sivupalkista. Aion pitää sen ajan tasalla. Olin jo tosi pitkään aikonut tehdä tämän, ja nyt tuli hyvä hetki: teattereissa pyörii samaan aikaan niin monta kiinnostavaa elokuvaa, että pelkään missaavani jonkun vain siksi, etten ehdi huomata sen olevan poistumassa.

Aina hyvät leffat tulevat ihmeellisissä parvissa. Ensin kuukausi hiljaista, sitten kolme samalla viikolla. Miksi, miksi?

Stardust (2007)

Pisteeni: * * * * * (movielens), 10 (imdb)

Elämää suuremmasta satuseikkailusta saa etsiä virheitä suurennuslasilla, eikä silti meinaa löytää.

Mistä on kyse? Maahan pudonnutta, tytönhahmoista tähteä tavoittelevat nuoren sankarin lisäksi ilkeä noita ja ahneet prinssit.


Hyvää: Olen aivan myyty. En osannut odottaa virheetöntä elokuvaa, mutta Stardust on periaatteessa täydellinen. Se on tyylipuhdas satu. Ei aikuisten satu, vaan ihan tavallinen koko perheen satu. (Tunnen useamman aikuisten satua odottaneen, jotka pettyivät hieman.) Kaikki siinä on elämää suurempaa, kaunista ja jännittävää, muttei liian pelottavaa. Juuri tällaista olisi ihanaa katsoa lastensa kanssa, jos sellaisia olisi. Ja juuri tällaista elokuvaa olisin rakastanut lapsena. Se on iso tekijä viehätyksessä: kuvittelen, miten henkeäsalpaavalta tarina olisi näyttänyt 10-vuotiaan itseni silmissä. Ah.

Aion muistaa uuden tuttavuuden, sankari Charlie Coxin. Hän tekee jokamiehen roolissa hyvää työtä ja sopii siihen kuin nakutettu. Alussa hän on uskottavan epävarma ja mitäänsanomaton, mutta kehittyy kerrassaan miehekkääksi sankariksi, jota ei voi katsoa hymyilemättä ylpeydestä. Jäänkaunis Michelle Pfeiffer tuntuu viime aikoina erikoistuneen umpipahojen kaunotarten rooleihin, ja on sanottava, että hän on hyvä niissä. Robert de Niro epäsovinnaisena ilmalaivan kapteenina on ihana! Ja... No, näyttelijöitä on paljon, eikä minulla ole pahaa sanaa sanottavana oikeastaan kenestäkään.

Mitä vielä? Kuvaus on hienoa, lavastus ja efektit henkeäsalpaavia. Kässäri on kaikin puolin onnistunut: sekä juonenkuljetus että dialogi toimivat virheettömästi.

Huonoa: Hyvin vähän. Loppumättö kesti vähän turhan kauan, mutta sehän nyt venyy melkein kaikissa elokuvissa. Parempi lievä ylimittaisuus kuin töksähtävä loppu. Lisäksi joka väliin tungettuja aaveprinssien kommentteja olisi voinut hiukan karsia, vaikka välillä ne olivatkin hauskoja.

(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 5
Juoni -- 5
Käsikirjoitus -- 5
Hahmot -- 5

= 20 / 20

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 5
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4,5
Näyttelijät -- 4,5

= 14 / 15

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4,5
Kokemus eli mielessä pitkään -- 4,5
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 4,5

= 13,5 / 15

Yhteensä: 47,5/50 ===> 5-

Ranking-lista.

Totta kai mun on tehtävä tämä! Tästä alustavasta listasta huomaan ainakin sen, että leffat ovat siinä järjestyksessä kuin mihin olisin ne pistänyt paremmuusjärjestystä kysyttäessä. (The Fountainista ja Simpsonsista voitaisiin tosin keskustella).

47,5 p -- Stardust

43 p -- Hairspray
42 p -- Half Nelson
40 p -- Rebel Without a Cause

38 p -- Transformers
37 p -- Knocked Up
35 p -- The Fountain
30 p -- The Simpsons Movie

The Simpsons Movie (2007)

Katsottiin leffateatterissa, kun Eini oli kylässä Tamperella. Einiä kiinnosti enemmän kuin minua, mutta leffa jätti miedät suunnilleen yhtä mitäänsanomattomiin tunnelmiin.

Pisteeni: *** (Movielens), 6 (Imdb)

Pitkään odotetussa animaatiokomediassa ei sinänsä ole suuria vikoja, mutta se ei myöskään nouse teatterilevityksen edellyttämälle intensiteetin tasolle.

Mistä on kyse? Sen saman keltaisen perheen seikkailuista kuin tv-sarjassakin.


Hyvää:

• Parhaimmillaan absurdi Simpsons-huumori on oikein hauskaa. Spider-Pig oli ehdottomasti hauskin juttu niin minun kuin miljoonien muidenkin mielestä (olisi kiva olla omaperäisempi). Nauroin sille kippurassa. Erityisesti "Can he swing from a web? / No, he can't - he's a pig." Ja... no, olihan noita. Hauskoja juttuja.
  
• Ihan kiva elokuva. Kuin tv-sarjan pidennetty jakso. Ei enempää, ei vähempää. Oli melko tasan sellainen kuin odotinkin.

Huonoa:

• Liityn niiden kriitikoiden kuoroon, joiden mielestä leffaversion pitäisi yrittää olla enemmän kuin tv-sarjan pidennetty jakso. Moni arvostelija on verrannut tätä negatiivisessa valossa South Park -leffaan, joka oli emosarjaa monta kertaa massiivisempi musikaalispektaakkeli. Ei liene yllätys, että olen samaa mieltä. (Lähde: muistan lukeneeni vertauksen Imdb:n arvosteluyhteenvedosta heinäkuussa.)
  
• Leffan alku lupasi enemmän kuin antoi. Olisin mieluusti seurannut enemmän muitakin sivujuonia. Lisan ja Bartin kuviot olivat kiinnostavia. Sitten ne hylättiin ja tarinasta tuli suoraviivainen Homer-show. En koe, että Simpsonin perhe kehittyi tässä tarinassa yhtään enempää kuin yhdessä tv-sarjan jaksossa. Status quo palautui lopuksi. Jotain uutta ja ainutkertaista olisi saanut tapahtua!
  
• Ei oikeastaan enempää huonoa, mutta lisäpohdintaa: ehkä South Parkilla oli helpommat lähtökohdat. 1) SP-leffalla oli sanottavaa (sananvapaudesta). 2) Sarjassa ei ole sataa sivuhenkilöä, jotka kaikki olisivat jonkun suosikkeja ja kamppailisivat 90 minuutin valokangasajasta. 3) South Park keksi loogisia tapoja panna sarjasta paremmaksi: näyttää, minne Kenny menee kuolemansa jälkeen ja paljastaa tämän kasvot. (Mutta olisi Simpsonskin voinut keksiä jotain? Lisan romanssi? Maggien aktiivisempi rooli? Jotain.) 4) Trey Parker on hiton hyvä säveltäjä, joten musiikki toi SP-leffalle helppoa lisäuskottavuutta Oscar-ehdokkuuden muodossa. (Hei, nyt on pakko mainita täysin Simpsons-leffaan kuulumatonta triviaa: Maailma on käsittämättömän pieni! Parker ja Hairspray-säveltäjä Marc Shaiman sävelsivät South Park -leffan laulut yhdessä. Mie en tätä edes tiennyt kun ekaa kertaa näin Hairsprayn lavalla ja tykästyin.)
  

Pisteet:

(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 3,5
Juoni -- 3
Käsikirjoitus -- 3
Hahmot -- 4

= 13,5 / 20

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 3
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 3
Näyttelijät -- 4

= 10 / 15

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 2,5
Kokemus eli mielessä pitkään -- 2
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 2

= 6,5 / 15

Yhteensä: 30/50 ===> 3

Hairspray (2007)

[Täällä onkin ollut pitkä tauko. Tässä looginen ensimmäinen lisäys vähään aikaan. (<== viittaus muihin blogeihini)]

Pisteeni: 4 (Movielens), 8 (Imdb)

Käsittämättömän tarttuva, hyvin esitetty musiikki kannattelee hyvää musikaalielokuvaa, joka olisi sympaattisempi ilman saarnaavuutta.

Mistä on kyse? 60-luvun Baltimoressa pulska, sisukas teinityttö haaveilee paikasta tv:n tanssiohjelmasta, show'n sydäntenmurskaajan rakkaudesta ja rotuerottelun poistamisesta.


Hyvää:

• Sairaan tarttuva musiikki. Ihmiset oikeasti hyräilivät salista poistuessaan. Teki mieli tanssia kadulla.
  
• Hyvin esitetty musiikki. Hyviä laulajia, loistavat, energiset koreografiat. Monen numeron jälkeen minulle tuli pakottava tarve taputtaa niin kuin teatterissa hyvän biisin jälkeen. (Siellä tuntee taputtavansa joskus muodon vuoksi, joskus aidosti. Eron todella aistii.)
• Rehellinen musikaaliasenne. "Homma toimii näin. Tässä maailmassa lauletaan kadulla ja koulussa." Inhoan kikkailua; laulamisen piilottelua ja selittelyä. (Asian hoiti oikein Rent, 50-50 Dreamgirls, huonosti Chicago.)
• Todella lahjakkaat nuoret esiintyjät (alla kuvassa säveltäjä Marc Shaimanin kanssa). Nikki Blonsky on ihana, musta Elijah Kelley uskomattoman lahjakas. Vanhoista James "Cyclops" Marsden ja Queen Latifah tekivät minuun erityisen vaikutuksen sekä laulullaan että olemuksellaan.
• Kokemus jäi elämään. Ajattelen sitä yhä, viikkoja myöhemmin. Katselin kaikki Youtube-videot läpi monta kertaa ja ostin sountrackin. Oli pakottava tarve. On se outoa - en pitänyt läheskään kaikesta, mutta kokonaisuus oli suurempi kuin osiensa summa. Tätä ei voi ennustaa.

Huonoa:

• Muskaalin tärkeitä kohtia oli raiskattu. Juonta oli muuteltu. Reiluuden nimissä on sanottava, että suurempi osa muutoksista toimi kuin oli toimimatta. Ikävä kyllä joukossa oli muutama anteeksiantamaton emämunaus. Olen yrittänyt antaa anteeksi, en voi. Without Love on pahin.
• Leffa on ihanan värikäs ja energinen, mutta kohtauksissa ei ole liiemmin syvyyttä. Näkee, että ohjaaja on paremmin tunnettu koreografina. Tähän verratuna Rent oli oikeasti mestariteos (pitää kirjoitaa siitäkin).
• Cristopher Walken ja John Travolta teurastavat duettonsa (You're Timeless to Me). Stemmat menevät jossain kohtaa pahasti pieleen. Sattuu! Syyttäisin Walkenia. Hän tuntuu häthätää osaavan laulaa. Huono valinta rooliin. Travoltakaan ei ole laulun kuningas - näköjään, ainakaan nykyään - mutta selviää suht' kunnialla. Lisäksi hän pelastaa paljon tekemällä herkän tulkinnan ujon, ylipainoisen kotirouvan sielunelämästä. (Äskeinen lause ei ollut sarkasmia.) En ole varma, laulaisiko hän paremmin miehenä - yrittääkö hän tahallaan pehmentää ja heikentää ääntään. Tahtoisin ajatella niin.
• Leffa on saarnaavampi kuin valmiiksi saarnaava lavaversio. Mikä on paljon. Mielenosoituskohtaukseen kauhottu vakava paatos sattuu tajuntaan ja riitelee leffan kevyen, optimistisen sävyn kanssa. Alleviivaavuutta olisi pitänyt vähentää, ei lisätä. En nauttinut siitä tunteesta, että minua hakataan missiolla päähän. Tämä pilaa leffan vikan kolmanneksen. Alku toimii.
• Joidenkin musiikkikohtausten sekaan on leikatu liikaa kuvia muualta. Tahtoisin ihailla tanssijoiden ja esiintyjien työtä. Levotonta poukkoilua. Liikaa yliselittäviä, tarpeettomia vuorosanoja, jotka hukuttavat hauskoja lyriikoita. (Osaa biiseistä sentään kunnioitetaan. Ehkä puolta. Mutta osaa kohdellaan kaltoin. Varsinkin muutenkin lyhyet (It's) Hairspray ja Ladies' Choice.)

Lopuksi vielä pisteosuus (kohtahan näitä pisteytettyjä on ranking-listaksi asti).

(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 4,5
Juoni -- 4
Käsikirjoitus -- 3
Hahmot -- 4,5

= 16 / 20

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 3
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4,5
Näyttelijät -- 4,5

= 12 / 15

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4
Kokemus eli mielessä pitkään -- 5+
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 5

= 15 / 15

Yhteensä: 43/50 ===> 4+

(Plussaa tulee siitä, että tämä on musikaali. Plussat kuitenkin tuntuvat kumoutuvan muutaman valtavan kriitikinaiheen vaikutuksesta, joten tämä tuntuu reilulta arvosanalta ja pistemäärältä.)

Half Nelson (2006)

Käänsin tämän. Jos teillä on Canal +, katsokaa. Tämä on paras koskaan kääntämäni elokuva. (En tarkoita "parhaiten", vaan... tosi hyvä leffa.)

Pisteeni: 4 (movielens), 8 (imdb)

Hienoa, pientä elokuvaa vahvistavat Oscar-tason näyttelijäsuoritukset.

Mistä on kyse? Huumeriippuvainen historianopettaja tutustuu oppilaaseensa, jonka perhe on mukana huumekaupassa.


(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 4,5
Juoni -- 4,5
Käsikirjoitus -- 4
Hahmot -- 5

= 18 / 20

Tämä rohkea pieni elokuva toimii vähäeleisyyden varassa. Hahmot puhuvat niukasti, katsovat paljon. Ja millaiset hahmot! Opettaja ja oppilas ovat moniulotteisia ihmisolentoja. Heidän unohtaa olevan fiktiota. (Tästä suuri ansio näyttelijöille - kohtia "hahmot" ja "näyttelijät" on mahdoton kunnolla erottaa.)

Juoni on hyvä. Loppu on hyvä. En löydä elokuvan aineksista huonoja asioita.

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 4,5
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4
Näyttelijät -- 5+

= 14,5 / 15

Elokuva on ohjattu hitaasti ja rauhallisesti. Musiikkivideomaisuus on hyvin kaukana.

Näyttelijät ovat uskomattomia. Ennen kaikkea Ryan Gosling (joka imdb-kuvassaan näyttää IHAN erilaiselta, katsokaa ennemmin niitä muita kuvia), joka oli tästä Oscar-ehdokkaana täydestä syystä. Hän olisi ansainnut voittaa siinä missä Forest Whitakerkin. (Ehkä enemmän, koska tämä todella oli päärooli. Kantoi elokuvan. Forest oli pää- ja sivuosan rajoilla.) Goslingin läsnäolo kuvissa on magneettista. Hiljaisuus puhuu yhtä paljon kuin sanat.

Myös oppilasta näyttelevä teinityttö (Shareeka Epps) on todella hyvä.

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4
Kokemus eli mielessä pitkään -- 3,5
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 3

= 10,5 / 15

Tämä on taas tämä. Paha arvioida, kun näkee elokuvan töiden yhteydessä. Töitä tehdessään ei voi kunnolla tempautua elokuvan maailmaan. Ajattelin kuitenkin moneen kertaan: "Omituista, että minulle maksetaan. Olisin itse maksanut tämän näkemisestä."

"Kokemus eli mielessä pitkään" ja "Tahtoisin nähdä uudelleen" ovat jänniä kategorioita. Niiden käyttäytymistä ei voi ennustaa. Kertaalleen suuren vaikutuksen tehneet elokuvat saattavat pudota nopeasti mielestä ja olla jättämättä halua katsoa toiste, ihmeelliset altavastaajat jäävät joskus kummittelemaan ajatuksiin ja uniin. Tästäkään hienosta elokuvasta ei jäänyt vahvoja jälkikaikuja.

(Halu nähdä raskaatkin mestariteokset uudelleen toisaalta herää sitten joskus. Tänä vuonna olen tuntenut halua katsoa Pianistin, vaikka 2003 tunsin jääneeni höyryjyrän alle ja tiesin, että yksi kerta riittää moneksi vuodeksi.)

===> Yhteensä 42 p ===> Arvosana: 4+

Transformers (2007)

Satuinpa näkemään tällaisen, kun muokkasin leffateatterikäännöksen dvd:lle sopivaksi.

Sananen työjutuista: näen ne väistämättä eri silmin. Pysähtelen joka vuorosanan jälkeen kääntämään, joten leffan kokonaisuudesta tulee erilainen. Minulta saattaa jäädä huomaamatta vaikkapa, että joku kohta on katsoessa tylsä, koska aivoillani on koko ajan työtä. Ja huomaan pienimmätkin tekstuaaliset yksityiskohdat. Kuva on pieni, joten visuaaliset seikat eivät tule samalla tavalla esille. Ynnä muuta, ynnä muuta. Mutta... no, arvioin tämä siitä huolimatta samalla asteikolla.

Pisteeni: 4 (movielens), 8 (imdb)

Nuorisolle suunnattuun toimintaseikkailuun on tajuttu laatia hyvä juoni ja sujuva käsikirjoitus.

Mistä on kyse? Maapallo joutuu keskelle avaruussotaa. Osa ajoneuvoiksi muuntautuvista avaruusroboteista tahtoo orjuuttaa maapallon, osa taistelee ihmisten rinnalla.


(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 4
Juoni -- 4,5
Käsikirjoitus -- 4,5
Hahmot -- 4

= 17 / 20

"Ai että autoja, jotka muuntautuvat roboteiksi? Just." Mielikuvitustaan juuri venyttämättä näkee, että Transformers-aiheesta olisi saanut tehtyä käsittämättömän hölmön elokuvan. Siihen nähden on pienoinen ihme, että aineksista syntyikin toimiva tarina. (En tosin tiedä, onko sarjan mytologiaa raiskattu. En tiedä siitä mitään.)

Tämän elokuvan juoni ja käsikirjoitus ovat mitä onnistuneimmat. Kaikki on tasapainossa. Juoni kulkee eteenpäin jouhevasti, hahmoilla on motiivit toiminnalleen, loppu on aidosti klimaattinen (joka tosin suomeksi taitaa tarkoittaa "ilmastoon liittyvä", onpa valheellinen sanaystävä). Näpsäkkä käsikirjoitus on laadittu ennen kaikkea (varhais)teiniyleisön ehdoilla. Heitä kosiskellaan lievästi alatyylisillä vitseillä, jotka voisivat aikuisten leffassa olla typeriä, mutta mielestäni oikeuttavat tässä olemassaolonsa. Ja välillä naurattavatkin. Toiset hetket ovat jokseenkin koskettavia. Missään kohtaa aivot eivät huuda "MIKSI?": sisäinen logiikka on kunnossa.

Hahmoille antamani nelonen on keskiarvo. Lievästi kliseisille, mutta asiansa ajaville ihmishahmoille antaisin kolmosen, roboteille vitosen. On saavutus, että yleisön saa välittämään metallijättiläisistä. Ohjaaja Michael Bay oli kuulemma vaatinut kivenkovaan, että roboteista on tehtävä moniulotteisia, samastuttavia hahmoja. Hieno juttu, se onnistui. (Bay on vihdoin tehnyt jotain oikein. Ehkä vielä joskus pystyn nimensä kuullessani olemaan ajattelematta Trey Parkerin sanoitusriviä "Why does Michael Bay get to keep on making movies?" Heh.)

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 4
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4
Näyttelijät -- 3,5

= 11,5 / 15

Juu, hienot efektit. Hienoa toimintaa. Käsittämättömän hyvin animoidut robotit. Taas uurretaan uraa. Tämä osasto lienee jokseenkin itsestään selvä? Teinityttö ei olisi tarvinnut niin paljastavia vaatteita, mutta jälleen oli se kohdeyleisö.

Näyttelijät ovat ok. Hakkeritytön aksentti on tosi ärsyttävä, mutta se on näköjään hänen omansa (australialainen). Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Josh Duhamel on aika seksikäs. Outoa, etten ensin huomannut sitä. Ja vissiin miespuolisten mielestä se teinityttö on.

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4
Kokemus eli mielessä pitkään -- 3
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 2,5

= 9,5 / 15

On ihan hyvä saavutus, että jopa kääntäessä aloin seurata elokuvaa myös tunnetasolla. Niin käy melko harvoin. Katsottuani kuitenkin unohdin sen, eikä uudelleen ole suurempaa hinkua nähdä. Katson varmaan sitten ajan päästä telkkarista, jotta näen siviilissäkin.

===> Yhteensä 38 p ===> Arvosana: 4-

Rebel Without a Cause (1955)

Klassikko tuli telkkarista. Oli pakko katsoa, kun en ollut koskaan nähnyt.

Pisteeni: 4 (movielens), 8 (imdb)

Kauniisti kirjoitetun, tyylikkään klassikon suurin vahvuus ovat näyttelijät, suurin heikkous juoni.

Mistä on kyse? Uusi poika tulee kaupunkiin ja joutuu yrityksistään huolimatta jälleen vaikeuksiin teiniporukoissa.


(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 4,5
Juoni -- 3
Käsikirjoitus -- 4,5
Hahmot -- 4

= 16 / 20

Nuoruus ja kapina ovat ajattomia, samastuttavia aiheita. Tämä elokuva lähestyy niitä hienosti. Sen sävy on aidon kapinallinen, vaikka se nykymeininkiin verrattuna saattaakin vaikuttaa pliisulta. Käsikirjoitus on sujuvaa, osuvaa tekstiä. Monta hauskaa vuorosanaa. Elävät hahmot. Huomaan muistelevani joitakin kohtauksia (se hauskanpito autiotalossa!) hymyillen, tahtovani nähdä ne uudelleen.

Juoni ei ole ihmeellinen. Se, että kaikki on ohi 24 tunnissa, pakottaa tapahtumat huipentumaan kaoottisesti, epäuskottavastikin. Muut kirjoituksen osa-alueet kuitenkin kompesoivat hyvin.

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 4
Lavastus + puvut + miljöö -- 4
Näyttelijät -- 5

= 13 / 15

Kaikki hyvää. Kiinnostavia kuvakulmia. Deanista t-paitoineen tuli tyyli-ikoni. Näen, mistä Grease lainasi maailmansa.

Näyttelijät erityisen hyviä. Dean heittäytyy rooliinsa rajulla antaumuksella ja yllättää joka otolla. Muutkin tekevät hienoa työtä. Plato katsoo vanhempaa ystäväänsä niin romanttisen kaihoisasti, että olin yllättynyt sellaisesta 50-luvun leffassa! (Positiivisesti, tietenkin.)

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4
Kokemus eli mielessä pitkään -- 3,5
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 3,5

= 11 / 15

Juu. Lähinnä elokuvasta jäi positiivisia tunnelmia. Siihen oli helppo eläytyä ja uskon muistavani sen pitkään. Katsoisin toistekin. Juoni on selkein heikkous, mutta sekään ei ole toivoton. Vain hyvin dramaattinen.

===> Yhteensä 40 p

---

James Dean on legendaarinen.
Hän myös näytteli oikeesti hyvin. Sitä en ollut ennen tiennyt.

(Jos hän olisi elänyt, hänelle olisi voinut käydä johntravoltat. Täydellisyyden ruumiillistumasta pyyleväksi skientologiksi. Sitä emme saa koskaan tietää. Nuorena nukkuneen imago pysyy ikuisesti täydellisenä.)

The Fountain (2006)

Huomasin, että tämä meni viimeistä päivää Niagarassa. En oikeasti olisi ehtinyt, mutta lähdin silti leffaan.

Pisteeni: 3 ½ (movielens), 7 (imdb)

Pökerryttävän monimutkainen, ajasta ja paikasta toiseen hyppivä draama kertoo suurista totuuksista ja tekee suurimman vaikutuksen silmiä hivelevällä kauneudellaan.

Mistä on kyse? Tuhoon tuomittua naista rakastava mies pyrkii eri ajoissa ja paikoissa päihittämään kuoleman.


Kokeilen elokuvan analysointiin uutta työkaluani. (Meni muuten nappiin tuo tulos - olin jo antanut tälle juuri nuo pisteet Movielensessä ja IMDB:ssä. Rohkaisevaa.)

(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 4
Juoni -- 3
Käsikirjoitus -- 3
Hahmot -- 3,5

= 13,5 / 20

Tässä elokuvassa hienointa on elämän, kuoleman, rakkauden ja luopumisen ikiaikaisista teemoista kumpuava kaunis kaihotunnelma. Se koskettaa, pistää vakavaksi. Ideat ovat monimutkaisia ja hienoja.

Elämää suuremmista aineksista on yritetty punoa massiivinen käsikirjoituksellinen triptyykki, joka käytännön tasolla on pelottavan monimutkainen ja jättää hieman kylmäksi. Yhden asian hahmoihin ei myöskään pääse kovin syvälle, vaikka varsinkin Jackmanin nykyajan henkilö onkin koskettava uhmakkaassa surussaan.

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 5
Lavastus + puvut + miljöö -- 4
Näyttelijät -- 4

= 13 / 15

Kuvauksesta ja kaikesta visuaalisesta täydet pisteet. En muista koskaan nähneeni kauniimpaa elokuvaa. Ylenpalttisesti kultaista valoa ja eteerisiä efektejä, joita ei ole toteutettu tietokoneella vaan kuvaamalla eläviä organismeja mikroskoopin alla. Oikeesti, niin kaunista.

Näyttelijät tekivät hyvää työtä. Oli kiehtovaa katsoa kaikkia monessa roolissa. He olivat hyvin erilaisia, aksenttejakin vaihdettiin. Normaalista elokuvasta ei samalla tavalla tajua, miten paljon näyttelijä muuntautuu roolista toiseen.

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 3,5
Kokemus eli mielessä pitkään -- 3
Tahtoisin nähdä uudelleen --- 2

= 8,5 / 15

Elokuva oli sen verran raskas, että se jäi etäiseksi. Se oli kaunis, mutta liian iso käsitettäväksi ja... ei kylmä, ennemminkin niin täynnä tunnetta ja tuskaa, ettei siihen uskaltautunut sisälle. Katsoisin uudelleen, jos joku nimenomaan vaatisi, mutta kerta riitti hyvin. Oli se silti katsomisen arvoinen. Omaperäisyys on hienoa.

===> Yhteensä 35 p / 50p.

Keksin uuden systeemin.

Tämä syntyi musikaaleille, mutta sovelsin sen leffoille.

Ajattelin ainakin kokeilla sitä. Ajatus järjestykseen pistettävistä numeroista on niin houkuttava! Ainakin teoriassa tämä erittelee osuvasti, millä kriteereillä elokuvia arvioin.

(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy (1-5)
Juoni (1-5)
Käsikirjoitus (1-5)
Hahmot (1-5)

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus (1-5)
Lavastus + puvut + miljöö (1-5)
Näyttelijät (1-5)

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni (1-5)
Kokemus eli mielessä pitkään (1-5)
Tahtoisin nähdä uudelleen (1-5)

---

===> Yhteensä max. 50p, 5 tähden raja.

---

Bonukset: (pisteitä vapaasti)
Nauroin hysteerisesti
Itkin
Muuta, mitä (mitä vaan, varmaan usein erikoisen loistavia näyttelijöitä)

The Long Kiss Goodnight (1996)

Olen nähnyt tämän lukuisia kertoja. Mulla on tähän joku fiksaatio. Taas piti katsoa, kun tuli tv:stä.

Pisteeni: ++++ ½ (movielens), 9 (imdb).

Toimintatrilleri ei yritä olla enempää kuin on, mutta on aivan täydellinen siinä, mitä on - ja tarjoaa lisäksi omillaan pärjäävän naispäähenkilön.

Mistä on kyse? Nainen on muistinmenetyksen jälkeen rakentanut itselleen kiltin elämän äitinä ja opettajana. Käy ilmi, että alkuperäinen elämä oli hieman vaarallisempi.

Hyvää: Tällä elokuvalla on hallussaan ennätys. En ole tainnut käydä katsomassa mitään muuta leffaa teatterissa kolmea kertaa. (Kahdesti olen nähnyt varmaan kymmeniä.) Tällä katselukerralla syvennyin miettimään, mikä tässä teki 15-vuotiaaseen Anneen niin valtavan vaikutuksen. En löytänyt sataprosenttista vastausta, mutta pari asiaa:

(1) Vesirataskohtaus, leffan käännekohta (josta ei tuon parempaa kuvaa löytynyt), on minusta järisyttävä. Pahikset upottavat kiltin Samanthan hyiseen veteen toistuvasti - ja millainen naarastiikeri sieltä lopulta nouseekaan! Pidän usein seksikkäinä aivan karmeita ja väkivaltaisia asioita, ja tässä on yksi niistä. (Opimme myös, että makuni oli sama jo 15-vuotiaana. Minkä tiesin kyllä.)

(2) Sankaritar ei odota pelastusta tai edes tukea, vaan toimii omillaan. Tämä oli aikana ennen Buffya, Xenaa tai ketään. Aidosti itsenäiset naissankarit ovat harvinainen ja hieno juttu. Ennen 90-luvun puoliväliä voimme nopeasti laskea ne halki vuosien: Alienin Ripley ja... Alienin Ripley. Ja hänkin on aika aseksuaalinen olento.

(3) Minusta Timothy-pahiksella (Graig Bierko) ja Geenalla oli ihana kemia ja intensiivisiä kohtauksia. Mies oli silmissäni kauhean seksikäs... ja on kai vieläkin. Jos sädekehä on luotu 15-vuotiaana, se ei noin vain karise.

(4) on suurin kohta: Tämä on teknisesti hieno leffa. Ei taiteellinen, ei koskettava, mutta lajissaan harvinaisen täydellinen. Dialogi on ehkä kliseistä, mutta äärimmäisen napakkaa ja sisäisesti uskottavaa. Puujalkavitsit eivät miellytä kaikkia, mutta minua ne naurattavat. Hahmojen motiivit ja juonen rakenne on mietitty harvinaisen toimiviksi, eikä pikkiriikkistä suurempia juoniaukkoja jää. Tämä on täydellinen malliesimerkki siitä, miten eskapistinen toimintaelokuva pitää rakentaa.

Huonoa: Täydellinen pinnallisuus? Silmitön väkivalta? No, haloo. Lopun suruton teurastus on hyvin masentavaa katsottavaa, jos sitä alkaa miettiä. Onneksi elokuvat ovat fiktiota. Mielikuvissa voi leikkiä asioilla, jotka tosielämässä tietenkin olisivat väärin. Se on vapauttavaa. Lisäksi leffan alkupuoli (rataskohtaukseen asti) on minusta parempi kuin loppupuoli. Loppu ei lässähdä pahasti, mutta siitäkin vähän miinusta.

Kannattiko katsoa? Duh. Totta kai. Kerta ei varmaankaan ollut viimeinen. Nytkään en aikonut katsoa, mutta pakko oli.

Alpha Dog (2006)

Katsoin leffassa. Pinnallinen totuus on, että Justin Timberlaken takia. Kuten moni muukin. (Hei, olin utelias. Osaako se näytellä?)

Pisteeni: +++ ½ (movielens), 6 (imdb)

Kiinnostavat tositapahtumat juonen taustalla ja nuoren päänäyttelijän onnistunut suoritus ovat parasta rikosdraamassa, joka on hukuttautua älyttömään vouhkaamiseen.


Mistä on kyse? Tapahtui tosielämässä: nuorten huumekauppiaiden kiistat johtavat traagiseen kidnappaukseen.

Hyvää: Tämä on niitä elokuvia, jotka paranevat katselun jälkeen. Ensin näkemältä touhu valkokankaalla vaikutti kauhean levottomalta, enkä minä juonen vähitellen hahmotuttuakaan oikein tajunnut pointtia. Kun netistä sitten selvisi, että tämä perustuu tositapahtumiin, pointtikysymys - isoin ongelmani leffan suhteen - muuttui äkkiä epäolennaiseksi. Leffasta tulikin oikein mielekäs ja uskollinen kuvaus tosielämän taruakin ihmeellisemmästä kidnappaustapauksesta. Olen viime aikoinan nähnyt monta tosipohjaista rikosdraamaa, ja sellaisena tämä oli juonikaarensa puolesta oikein onnistunut. Se voi tosin johtua yksinkertaisesti siitä, että kyseinen tapahtumasarja on oikeasti kiinnostava ja niin hullu, että kuulostaa fiktiolta.

Anton Yelchin (posterissa keskellä) esitti nuorinta päähenkilöä tosi hienosti. Hän on ollut paljon esillä viime aikoina (no, Huffissa ainakin teki hyvää työtä), ja ennustan, että hänestä kuullaan paljon lisää. Lisäksi, duh, Sharon Stone ja Bruce Willis erottuivat sivurooleissaan edukseen, rautaisina ammattilaisina aloittelijoiden joukossa.

Huonoa: Kaikki muut näyttelijät eivät olleet yhtä vakuuttavia. Tosi monessa elokuvassa huomaan kehuvani näyttelijöitä, joten oli huojentavaa huomata, etten tee sitä automaattisesti. Tämän leffan esiintyjät eivät nimittäin Yelchiniä lukuun ottamatta ansaitse erityisiä kehuja. Lienee aiheellista silti mainita se ennakkohypetetty Justin: kyllä hänestä näyttelijä saadaan, jos hän tahtoo panostaa siihen. Mielestäni hänen suorituksensa oli kohtuullisen vahva. Missään nimessä sitä ei ollut tuskallista katsella. Lopun dramaattisissa kohtausissa esiintyminen oli jopa vaikuttavaa. Olen nähnyt huonompaa Halle Berryltä (Die Another Day, Swordfish), ja se muija voitti Oscarin. Mikä vain on mahdollista.

Kässäri oli keskitasoa. Huonointa elokuvassa oli älytön vouhkaaminen. Hahmot oli ohjattu ylienergisiksi ja raivostuttaviksi. Kai ne oli niin koviksia, että oli pakko kovistella koko ajan... mutta huh. Hermostutti. Ja tuntui väkisin vähän teennäiseltä.

Kannattiko katsoa? Kyllä minusta. Se, että tuo tapahtui oikeasti, herättää kiinnostavia ajatuksia maailmasta, jossa elämme. Tämä ei ollut mestariteos, mutta ihan mielellään sen kuitenkin katsoi.

Hollywoodland (2006)

Sain eräänä iltana työt yllättävän hyvään vaiheeseen ja päätin spontaanisti lähteä Niagaraan katsomaan tämän leffan viimeistä näytöstä. Kyllä kannatti.

Pisteeni: ++++ ½ (movielens), 9 (imdb)

Loistavasti näytelty, kirjoitettuu ja ohjattu draama ilahduttaa vanhanaikaisella film noir -tunnelmallaan.


Mistä on kyse? Nuhjuinen, fiktiivinen yksityisetsivä sotkeutuu vahingossa liian syvälle ensimmäisen Teräsmiehen kuoleman mysteeriin.

Hyvää: No niin, tulin äskettäin ylistäneeksi Adrien Brodya ihan erikseen. Lähdetään siis siitä, että hän oli tässäkin hirveän hyvä. Kuin eri henkilö. Ei sielukas ja syvällinen (rooli, johon miehen olemus soveltuu liiankin ihmiselvästi), vaan tyly ja kova. Hollywoodlandin näyttelijäsuoritukset ovat muutenkin aivan huipputasoa, Brodysta aina Ben Affleckiin asti. Affleck on onnistunut kuraamaan maineensa ihmeellisellä tavalla, mutta osoittaa traagisena Teräsmiehenä osaavansa oikeesti näytellä.

Näyttelijöiden työtä tuskin vaikeuttaa se, että heillä on lausuttavanaan mielettömän hyvää tekstiä. Käsikirjoitus on parasta A-laatua, kaunista, mieleenpainuvaa kieltä. (Jonkun mielestä paperinmakuista, koska mun mielestä loistava teksti on aina siitä koristeellisemmasta ja joidenkin mielestä paperinmakuisesta päästä.) Kun tähän vielä yhdistetään ihanan tyylitelty ohjaus, tuloksena on virheetön ja sävykäs menneen maailman tunnelma. Kaikki on ihanan kaukana modernista arjesta. Hollywoodlandissa eletään dramaattisessa 40-luvun film noirissa.
Minut tunnelma tempaisi mukaansa täysin.

Huonoa: Ei paljoa. Toteutukseltaan elokuva oli harvinaisen täydellinen. En tajua, miten se on niin aliarvostettu Imdb:ssä, ja Movielenskin ennusti minulle kerrankin rankasti alakanttiin. (Tästä opimme, että on hyvä idea katsoa leffoja näyttelijöiden vuoksi. Tämäkin olisi muuten tullut katsottua korkeintaan joskus telkkarista, ja olisin menettänyt paljon.)

Mutta sitä huonoa? Mahdollisesti (arguably on sana, jota haluaisin käyttää) se, ettei juoni etene mihinkään kovin dramaattiseen pisteeseen. Zodiacia haukuin kovasti siitä, ettei loppu tuo tyydytystä. Siksi lienee reilua sanoa, että tässä on periaatteessa sama vika. Matka on kuitenkin niin paljon nautittavampi ja tunnelma kautta linjan niin täydellinen, että olo on lopussa paljon tyydyttyneempi.

Kannattiko katsoa? Ehdottomasti.

Zodiac (2007)

Olen alkanut taas harrastaa yksin leffassa käymistä, kun Marjukka on häipynyt Turkuun ennen Pariisiin häipymistään. Eilen kävin katsomassa tämän. Kirjoitan kyllä myös siitä Hollywoodlandista, mutta tämä on nyt tuoreimpana mielessä.

Pisteeni: +++ (movielens), 5 (imdb)

Hieno näyttelijäntyö, kuvaus ja ohjaus kannattelevat ylipitkää, epätasaista ja ajoittain jopa epäkiinnostavaa trilleriä miten kuten.


Mistä on kyse? San Franciscon toimittajat ja etsivät jäljittävät koodikirjeitä lähettelevää sarjamurhaajaa 60-luvun lopulta 90-luvulle. Oma elämä jää helposti jalkoihin.

Hyvää: Näyttelijät olivat hienoja. Robert Downey Jr:sta on turha edes sanoa mitään. Leffa oli katselulistallani hänen vuokseen. Muut eivät lainkaan kalvenneet hänen rinnallaan. Mark Ruffalon ja Anthony Edwardsin etsiväparivaljakko oli symppis, ja ensimäistä kertaa ehkä jotenkin onnistuin näkemään myös Jake Gyllenhaalin viehätyksen. (Mutta miksi Chloë Sevigny esittää aina kylmiä naisia?)

David Fincher oli kuvannut joitain hienoja kamera-ajoja. Lisäksi pidin leffan ajoittain aseistariisuvasta, kuivan humoristisesta tunnelmasta. Hassuja vuorosanoja pokerinaamalla, aina hyvä juttu.

Huonoa: Huonoa oli enemmän kuin hyvää. Kun leffan tunnelma ei ollut kuivan humoristinen, se oli usein pelkästään kuiva. 2 h 40 min on pitkä kesto, ja siltä se myös tuntui. Kokonaisuus oli poukkoileva ja epätasainen, eikä loppu tuonut minkäänlaista tyydytystä. Jatkuvat aikahypyt tekivät vaikeaksi kadottaa itseään hetkeen. Kokemus jäi ulkokohtaiseksi. Sinänsä sympaattisia hahmoja katosi matkan varrelle.

Tästä kai näemme, ettei tosielämä (Zodiac perustuu tositapahtumiin) ole yhtään niin kauniin symmetristä kuin keinotekoisesti luodut juonikaaret. Jotenkin sitä selkeästi huomasi odottavansa venäläisten formalistien kriteereiden täyttymistä: jos esitellään naula, siihen myöhemmin ripustetaan hattu. Kaikella pitäisi olla funktionsa, kokonaisuuden symmetrinen.

Eikä kai ole väärin odottaa fiktiolta, viihteeltä, tiettyjä asioita? Muutenhan se ei eroaisi dokumentista. Zodiacin ongelma on ehkä, että se on fiktiota, joka pyrkii dokumentoimaan tositapahtumia. Sellaisena sen lopputulos on epätasainen, ei kunnolla kumpaakaan. Ei miellyttänyt. Jäi vajaaksi.

Kannattiko katsoa? Ei välttämättä. Paremman puutteessa. Suosittelen ennemmin Hollywoodlandia.

Adrien Brody

Hei, mun piti kirjoittaa elokuvasta Hollywoodland, mutta lyhyestä alustuksestani tulikin kokonainen vuodatus ja pääsin varsinaisessa aiheessa vasta puoliväliin! Paras lienee julkaista tämä erikseen.

Pääsen vielä muuhunkin hyvään, mutta sallinette minun ensin ylistää Adrien Brodya. Se on älyttömän loistava ja älyttömän ihana. Muistan ikuisesti, miten istuin katsomassa upeaa Pianistia ja mietin, kuka tämä sielukas mies on ja miten hän voikin koskettaa minua näin. Samana vuonna katsoin Oscar-gaalaa, muistin reaktioni ja toivoin sydämestäni Brodyn voittavan - mutten hetkeäkään uskonut asiaan. Ei kai kukaan uskonut! Hänestähän olisi voittaessaan tullut historian nuorin miespääosapalkittu. Lisäksi Daniel Day Lewisin voittoa pidettiin satavarmana ja kolme muutakin ehdokasta olivat huippunimiä ja ex-voittajia (Jack Nicholson, Nicolas Cage, Michael Caine). Kun Halle Berry sitten luki Brodyn nimen, se sai minut uskomaan oikeuden voittoon maailmassa ja siihen, että aito lahjakkuus sittenkin palkitaan jopa Hollywoodissa. Nauroin onnellisena, kun Brody sekosi aivan totaalisesti (kukapa ei olisi seonnut) ja antoi sen kuuluisan suudelman Halle Berrylle (Jota ei siis tuntenut etukäteen. "I bet they didn't tell you that was in the gift bag"). Vautsi. Se on lämmin muisto.

Brody on niiden näyttelijöiden listalla, joiden vuoksi minun kuuluu katsoa mikä tahansa elokuva. Hollywoodland ei saanut minua harkitsemaan periaatetta uudelleen. Brody on tässäkin loistava - ja hämmästyttävän erilainen muihin rooleihinsa nähden. Hänessä on jotain siitä, mitä ihailen Meryl Streepissä: hän ei ole vain sama näyttelijä esittämässä eri henkilöä. Hän on eri henkilö.

Lisäksi Brody vie minulta jalat alta olemalla samaan aikaan sielukas ja seksikäs, uhkaava ja hellyttävä, sotalapsi ja narkkari. Sillä on ne isot silmät. Isot silmät ovat kaikki kaikessa. Mutta tämä on jo hieman pinnallista.

Halle Berry ei näytä pistävän vastaan. Eikä suukko tuossa edes näytä spontaanilta vaan lavastetulta. Mutta tilanne kokonaisuudessaan oli minusta niin spontaani, ettei edes Oscar-voittaja voisi sellaista feikata. Ja kyllä Halle myöhemmin näytti järkyttyneeltä, kun ensin pääsi irti...

Spider-Man 3 (2007)

Pitihän tämä katsoa. Käytiin leffassa siskojen kanssa oikein ensi-illassa, kun Einikin sattui olemaan Tampereella.

Pisteeni: +++ ½ (movielens), 7 (imdb)

Supersankaritrilogian päätösosa on sotkeutua omaan monimutkaisuuteensa, mutta selviytyy kohtalaisesti taitavien käsikirjoittajien ja näyttelijöiden ansiosta.


Mistä on kyse? Hämähäkkimiehen ykköselokuvassa alkaneet juonikuviot saatetaan päätökseen.

Hyvää ja huonoa sekaisin: Tämä elämys oli pieni pettymys. Kaiken kaikkiaan elokuva ei ole huono, mutta varsinkin mestarillisen kakkosen rinnalla se kalpenee. Pahin heikkous on ihan liian täyteen ahdettu juoni. Ymmärrän, että voi olla vaikeaa yrittää solmia kaikki langat lopullisesti, mutta lopputulos on vähemmän kuin täydellinen. Mietin katsoessani, olivatko kaikki elementit tarpeellisia. Jos esimerkiksi Hiekkamiehen olisi leikannut pois tai kutistanut juonielementtinä paljon pienemmäksi, elokuva olisi ehtinyt johdonmukaisemmin keskittyä kilpailuun ja kateuteen lehden toimituksessa ja mustaan Hämähäkkimieheen. Tällaisenaan elokuvalta puuttuu selkeä painopiste. Kaikesta kerrotaan vähän, mistään ei kunnolla.

Tämän sanottuani kiirehdin lisäämään, että elokuva punoo moninaisista juonistaan toimivan verkon. Huonompi käsikirjoittaja olisi voinut tehdä niistä sellaista sillisalaattia, ettei sitä seuraisi kukaan. Spider-Man-elokuvat ovat kuitenkin olleet tunnettuja loistavista käsikirjoituksistaan, ja ammattitaito näkyy edelleen. Käsikirjoitus jonglööraa elementeillä ja pelastaa kaiken, mitä pelastettavissa on.

Myös näyttelijät ovat hyviä. Tobey Maguire on syntynyt esittämään nörttisankaria (ja vastaavasti Travolta-kävelynsä on kyseenalainen). Kirsten Dunst ei ole koskaan ollut luontevampi kauniina naapurintyttönä (mutta feikkaa harvinaisen huonosti laulamista). James Francokin pääsee näyttelemään moniulotteisemmin kuin ennen. Topher Gracen roolia olisin ehdottomasti kasvattanut! Lisäksi kunnimerkkia J.K. "Schillinger" Simmonsille, jonka suoritukset ärjyvänä päätoimittajana ovat riemastuttavia :D

Siis: ei huono elokuva. Parempi kuin vaikkapa viimeinen X-Men (Sam Raimi ei tehnyt Bryan Singereitä ja hypännyt laivasta kakkososan jälkeen). Tukevaa keskitasoa. Muttei kakkososan arvoinen lopetus.

Kannattiko katsoa? Jos on nähnyt kaksi ekaa, tämä on pakkokatsottava ja saattaa juonikuviot päätökseen kiitettävästi.

All in a Night's Work (1961)

Työjuttuja taas. Viime aikoina näitä on riittänyt. Se on aika kivaa - olen nähnyt monta laadukasta vanhaa leffaa, joista en olisi muuten koskaan kuullutkaan (sivistymätön moderni kakara kun olen). En tekstittänyt tätä, tarkistin vain.

Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb)

Hyvää: Osattiin sitä ennenkin. Tämä hakkaa useimmat nykyajan romanttiset tusinakomediat siinä missä joku harvinainen nykyään tehtävä helmikin. Nauroin paljon. Oli hauska, herttainen, nokkelasti kirjoitettu ja jopa sisäisesti looginen ja uskottava. Aika ihana.
Huonoa: Ei oikein mitään. Komediat vain harvoin saavat minulta viittä tähteä, koska tunnetaso jää heppoisemmaksi.
Kannattiko katsoa? Oli tosi hauska. Ehdottomasti.

Linkitän tännekin suosituksen.

Koska tämä on elokuvablogi, kerron, että kirjoitin tv:n puolelle ylistävän suosituskirjelmän elokuvasta Mysterious Skin. Se tulee huomenna telkkarista.

Enkä tunne pahaa omatuntoa, vaikka se olisi ylimainostuksen jälkeen kaikista kamala. Koska minusta se vaan oli niin hyvä.

The Boondock Saints (1999)

Pakko oli katsella telkkarista, niin hyviä pisteitä Movielens lupasi. (Ja oli oikeassa. Se usein on.)

Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb)

Vaikeasti luokiteltava, aidosti omaperäinen musta toimintakomedia valloittaa arvaamattomuudellaan ja hypnoottisilla päähenkilöillään.


Mistä on kyse? Toimintasankareina luonnonlahjakkaat kaksosveljekset päättävät itsekseen tuhota kaupungin rikolliset.

Hyvää: Olipa makea elokuva! Tämä oli mennyt minulta ihan ohi. Ilmestyi Suomessa epäilemättä suoraan dvd:lle jne. Perusfiilis oli häkellyttävän samanlainen kuin The Departedissa. Ihan kaikille en sitä tai tätä uskaltaisi suositella, mutta jos on tykännyt toisesta, uskaltaisin melkein luvata, että tykkää toisestakin. (Tämä toki oli niistä kahdesta ensin, vaikka itse tutustuinkin ensin The Departediin).

Suhtautumiseni pitäisi olla tosi kaksijakoinen. Leffan idea oman käden oikeudesta on vaarallinen ja vastenmielinen, enkä kannata sitä ollenkaan. Mutta jotenkin se ei haitannut. Romantisoidaan sitä pahempiakin asioita, kai, ja tämä on fikiota. Ne oudolla tavalla seksikkäät, sankarillisen antisankarilliset, hypnoottisen synkronoidut irlantilaisveljekset valloittivat minut niin täysin, etten voi ajatella epäkohtia.

Ja valloitti kokonaisuus muutenkin. Harvoin näkee elokuvaa, jossa ei oikeasti tiedä, mitä odottaa. (Taisin sanoa saman The Departedista.) Tässä oli joka kohtauksessa sellainen olo, että luvassa voi olla ihan mitä vain. Vautsi.

Myös Willem Dafoe oli tosi jees. Ja veljeksistä se Connor (kuvassa oikealla) oli suosikkini. Se oli komeampi ja coolimpi. Jotenkin suosikkiaan oli olennaista miettiä. Heh. Miksihän ne muuten vaikuttivat automaattisesti lyhyiltä? Olivat näköjään 178 ja 180 cm. (Terveisin nimim. "Pitää jostain ja alkaa obsessiivisesti kaivella nippelitietoa netistä".)

Huonoa? Se karmea viesti ja pohjavire. Tietty. Lisäksi leffa ei ehkä loppujen lopuksi kehittänyt draaman kaartaan mihinkään huimiin sfääreihin. Siksi neljä, ei enempää.

Kannattiko katsoa? Minusta aivan ehdottomasti.

Blood Diamond (2006)

Katsottiin leffassa. Marjukka tahtoi enemmän kuin minä. Ja vissiin tykkäsikin.

Pisteeni: ++ (movielens), 4 (imdb)

Timantinmetsästystrilleri on synkkä ja pinnallinen kuin palkkionmetsästäjän sielu, eikä päälleliimattu saarnaavuus paranna kokonaisuutta.


Mistä on kyse? "Veritimantit" ovat pakkotyöllä louhittuja jalokiviä, joilla rahoitetaan Afrikan sisällissotia. Palkkionmetsästäjä tavoittelee isoa timanttia, toimittaja isoa juttua. Afrikan poika tahtoo vain löytää perheensä.

Hyvää: Ihan hienot maisemat. Ammattimaiset näyttelijänsuoritukset. Leonardo DiCaprion ihan oikeasti unohti olevan amerikkalainen, Djimon Hounsou onnistui puhaltamaan hahmoonsa jopa hieman sympaattisuutta. Jennifer Connelly veti ohuehkon roolinsa uskottavasti ja rohkealla kovuudella.

Huonoa: Tämä oli jotenkin kauhean vastenmielinen elokuva. Odotin parempaa, vaikken mitään ihmeitä edes odottanut. Kaikki oli pinnallista ja väkivaltaista, vaikka mukana oli tarkoitus olla paljonkin vakavaa sanomaa. On omituinen ja jännittävä saavutus olla samaan aikaan sekä turhauttavan pinnallinen että ärsyttävän saarnaava. Onnittelut siitä tälle leffalle.

Henkilöt jäivät sieluttomiksi kuoriksi. Koska en välittänyt heistä, lopun mukadramaattiset hetket eivät merkinneet minulle mitään. Lopullisesti dramatiikan vesitti turhautumisen tunne. Tätä ei voi sanoa ilman spoileria: Haloo, se Archer eli vielä vissiin puoli tuntia! Olisko sen ehkä voinut ihan varmuuden vuoksi kantaa sinne koneeseen? "Jaksan kyllä kantaa sinut." "Ei, ei, menkää te vain." "Aha, okei. Moi sitten." Mä en tajuu. Täysin itsetarkoituksellista juonikikkailua, jotta muka saadaan oikein viimeisen päälle melodraamaa.

Enpä ole vähään aikaan raahautunut leffaan asti katsomaan elokuvaa, josta olisin pitänyt näin vähän.

Kannattiko katsoa? Suosittelen The Last King of Scotlandia, jos tahdotte kuvia Afrikasta vuodelta 2007. Se on huomattavasti vähemmän ärsyttävä ja omaa enemmän taiteellisia ansioita. Toisaalta: jos "Mutta tässä on enemmän takaa-ajoja!" kuulostaa lupaavalta, katso ihmeessä tämä. Itse olisin jättänyt katsomatta.

Psycho (1960)

Äiti oli ostanut tämän Anttilasta Tampereella kyläillessään. Katsoimme samana iltana. Äitini on oikeasti nähnyt tämän elokuvissa 60-luvulla, ja kokemus oli selvästikin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Minä en ollut koskaan nähnyt. Oli hauska sukupolvien kontrasti.

Pisteeni: +++½ (movielens), 7 (imdb).

Ennakko-odotukset ja kulttiasema värittivät kauhuklassikon katselukokemusta hyvässä ja pahassa niin, että siitä on käytännössä mahdoton muodostaa itsenäistä mielipidettä.


Hyvää: Ammattitaitoinen, tasapainoinen käsikirjoitus ja toteutus. Hitaudessaankin usein jännittävä tunnelma. Sujuva, paikoitellen jopa loistava dialogi. Kyllä tässä valtaosa hyvää oli, vaikka tämä lista tuntuu painottuvan toiselle puolelle.

Huonoa: Aika oli ehkä ajanut tästä hieman ohi. Valtavat odotukset eivät varmasti parantaneet asiaa. Kaiken kaikkiaan elokuva tuntui hidastempoiselta, asiat puhki selittävältä eikä lainkaan pelottavalta. (Mikä tosin on minusta tavallaan hyvä asia, koska en tykkää pelätä elokuvien ääressä.) Tuntui ikävästi siltä, että elokuvan alkuperäinen tarkoitus ja tunnelma on vesittynyt aikojen saatossa, kun äitini muisteli suunnilleen kirkuneensa leffateatterissa kauhusta, kun se äitihahmo kääntyi lopussa kameraan päin.

Mikä johtaa minut siihen viimeiseen massiiviseen, saman tien itse itseään puolustavaan huonoon puoleen, että tunsin salaisuuden ja tarinan jo ennalta. Oma vikani, että tunsin - vai onko? Psyko on niin iso osa elokuvahistoriaa, että tämä lienee maailman vika, ei minun.

Kannattiko katsoa? Toki. En osaa edes uskoa, että minulta kesti näin kauan nähdä tämä klassikko.

The Hunchback of Notre Dame (1996)

Mel Gibson -tilitykseni sai minut väliaikaisesti murtautumaan formaattiarvostelujen kahleista, ja huomasin kirjoittavani toisenkin vapaamuotoisen. Tämä tuskin muodostuu normiksi, koska tälleen näistä tulee pitkiä, rönsyileviä ja itsellenikin myöhemmin vaikeasti hahmotettavia.

Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb)


Onpa oikeasti aikaa siitä, kun olen nähnyt Disneyn piirretyn. yllätyin tästä yksilöstä erittäin positiivisesti. Muistan nähneeni sen kerran ja pettyneeni, mutta se olikin Disneyn aallonharjan jälkeen, Lion Kingit ja Kaunottaret ja hirviöt tuoreina mielessä. (Ja Aladdin. RAKASTAN Aladdinia.) Tämä oli viimeinen Disney, jonka vaivauduin elokuviin asti katsomaan. Useimpia tuoreita en ole nähnyt vieläkään. Formaatti särkyi.

Siis. Yllätyin erittäin positiivisesti. Olin unohtanut Disneyn vankkumattoman ammattitaidon. Olin unohtanut loistavan käsikirjoituksen ja kekseliäät visuaaliset oivallukset. Mikä tärkeintä, olin jopa unohtanut, että nämähän ovat musikaaleja!

Animaatioita on nykyään liikaa, mutta niistä liian harva on musikaali.

Tämähän ei tietenkään noudata Victor Hugon romaanin juonta. Siksi ihmiset tätä kai vihaavat. Mutta haloo - miten kyseisen teoksen voisi sovittaa lapsille niin, että puolet henkilöistä edelleen kuolee ja kaikki on kamalaa? Traumojahan siitä tulisi. Yksi vastaus on tietenkin, ettei sitten pitäisi sovittaa. Se onkin täysin järkevä mielipide. Jos kuitenkin lähdetään sovittamaan, ei sitä paljon tämän paremmin voi tehdä.

Paljon. Sen verran paremmin voisi, että jättäisi ne dorkat gargoilit pois ja tiivistäisi tunnelmaa vielä vähän. Siksi neljä pistettä, ei viittä. Gargoileillakin oli kuitenkin tavallaan oikeutuksensa: 1) käsikirjoittajien olisi ollut huiman vaikea kirjoittaa Quasimodolle kamaa yksin torniinsa (tosin esim. monologimaisilla lauluilla ja keskusteluilla Frollon kanssa se nytkin osin hoidettiin) 2) gargoilit ovat nykyiselläänkin pohjimmiltaan Quasimodon sydäntäsärkevän yksinäisyyden ilmentymä, mielikuvitusystäviä. Tätä sivutaan leffan alussa nopeasti, ennen kuin hahmojen merkitys haudataan slapstick-huumorin alle. Asiaa olisi voinut korostaa huomattavasti, tehdä huumorista vähemmän koheltavaa ja leikata määrää kolmesta yhteen tai kohteen, niin homma olisi kivisten kavereidenkin osalta voinut toimia. Jopa.

Muu oli hyvää. Elokuvassa oli synkkiäkin teemoja, ja moni kohtaus kosketti minua aidosti. Minusta tämä oli hyvin kunnioittava Disney-käsittely. Todellinen Disney-käsittely olisi ollut versio, jossa Esmeralda rakastuu Quasimodoon opittuaan tuntemaan tämän ja opimme, että sisäinen kauneus se tärkeintä on. Eikö? Eikö se, että Esmeralda ottaa komean kapteenin (kuten kirjassakin, mutta kirjassa kusipäisellä kapteenilla sattuu olemaan kihlattu ja vain lihallisia intressejä mustalaistyttöä kohtaan), lopultakin anna aika raadollisen ja realistisen kuvan maailmastamme?

Mitä vielä... Esmeralda on Disneyn kauneimpia sankarittaria. Tiina Lymi laulaa hyvin, en ollut tiennyt. Miksei se tee musikaaleja? Sen sijaan Quasimodon suomalainen esittäjä ei täyttänyt tehtäväänsä. Laulut olivat vaikeita, tiedän, mutta ei se nyt vaan mennyt tarpeeksi hyvin.

Jotkut keventävät kohtaukset tuntuivat Disneyn pakkopullalta, mutta muuten tämä elokuva tarjosi minulle hienon elämyksen ja vetosi tunteisiini aidosti. Oikein jees.

The Passion of the Christ (2004)

Pisteeni: Pohjat tuli.


Kieltäydyn tekemästä tästä normaalia arvostelua. Siis kieltäydyn. Nyt ei ole mitään hyvää-huonoa-muuta, vaan pelkkää huonoa.

Mel Gibson ei ole terve. Kuka tahtoo tehdä tällaisen elokuvan? Olin varautunut pahimpaan... tai niin luulin. Odotin väkivaltaa. Odotin, että herra ohjaaja on hykerrellen kiduttanut fiktiivistä Kristustaan. Siihen nähden on suoranainen ihme (ja osoitus väkivallan järkyttävästä määrästä ja raakuudesta), millaiseen empatiashokkiin jouduin leffan ääressä.

En voi kuin todeta, että jos iso määrä maailman ihmisiä on pystynyt vapaaehtoisesti katsomaan tämän alusta loppuun, minä olen vielä herkempi ja empaattisempi kuin luulin.

Tämä olisi ollut ensimmäinen leffa, josta olisin kävellyt ulos. Onneksi en mennyt elokuvateatteriin katsomaan. Ennustin oikein - vaikka en odottanut mitään läheskään näin raakaa.

Onko mitään perusteita olettaa, että Kristusta kohdentiin NOIN sadistisesti? Sotilaat alkoivat mätkiä jä rääkätä häntä aivan täysillä heti Gethsemanesta vangittuaan. Kaikki vedettiin sata kertaa pahemmaksi kuin itse olisin osannut visioida. Ei vain nauloja käsien läpi, vaan olkapäät sijoiltaan. Aargh.

En tunne edes olevani naiivi, kun en usko Gibsonin visioon. Tämä on äärisadistisen miehen märkä päiväuni. Gibson olisi kai tahtonut itse olla hakkaamassa Kristusta. Ollapa roomalainen sotilas, päästä taistelutantereelle mätkimään miekalla raajoja poikki ja raiskaamaan vihollisia. Mel-raukka syntyi väärälle vuosisadalle.

Niin. Siis. En tajua tämän elokuvan ideaa. En näe siinä mitään hyvää. Sen katsominen oli tuskaa, vaikka käännyin kokonaan pois ja tein muuta aina, kun mäiskettä ja rutinaa alkoi kuulua. Jos tämän oli tarkoitus herättää minut tajuamaan, mitä ihmiset tekivät Jumalan pojalle, niin kiitti vaan, mutta ennemmin tämä ajaa minut asian kieltämisen tilaan. Liika on liikaa.

Lisäksi Jim Cazaviel ei vastannut mielikuvaani kristuksesta, ei hehkunut mitään ylimaallista. Olipa vain verinen mies.

Jotain positiivista? Tämä sai minut tajuamaan, miten loistava, mietitty ja tarkasti lähteisiin perustuva Jesus Christ Superstar on. Enemmän kuin tiesinkään. Katsokaa, ihmiset, se. Ei tätä verijuhlaa.

The Fugitive Kind (1959)

Katsoin töiden merkeissä. En kääntänyt, tarkastin vain. Kuvan laatu oli huono, joten tämä on vain puolikas arvio perustuen dialogiin, ei niinkään kuvaukseen.

Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb)

Tennessee Williamsin loistava teksti tekee epäsovinnaisesta draamasta nautittavan elämyksen.



Mistä on kyse? Nuori, vihainen muukalainen tulee töihin kyläkauppaan aikomuksenaan kääntää uusi lehti elämässään - mutta pikkukaupungissa on omat draamansa.

Hyvää: Mieltsin hyvä teksti. Ensi minuuteista lähtien olin varma, että tämä perustuu näytelmään. Koko leffan katsottuani tarkistin asian, ja toden totta: Tennessee Williamsin näytelmä Orpheus Descending on elokuvan taustalla. (En tunne näytelmää, mutta elokuvaan asti alkuperäisen Orfeus-myytin teemat eivät juuri olleet kantautuneet.) Sen huomaa erittäin hyvällä tavalla. Vuorosanat ovat aivan eri sfääreistä kuin rivikäsikirjoituksessa. Kieli on kaunista. Joka tavu puhuu enemmän kuin tuhat kuvaa. Neljä tähteä tulee 95-prosenttisesti pelkästään tästä tosiasiasta.

Lisäksi näyttelijätyö oli hyvää. Luin imdb:stä, että Anna Magnani ei puhunut englantia ja näyteli osan foneettisesti! Siihen nähden suorastaan uskomaton roolisuoritus.

Huonoa: Loppu oli minulle lievä pettymys. (spoileri alla) Aviorikoksesta ei kai tiettyyn aikakauteen(70-luku?) asti voitu jättää rankaisematta. Toivoin toisenlaista loppua, koska elokuva muuten tuntui niin epäsovinnaiselta. Tuho oli masentavan ennalta-arvattava.

Kannattiko katsoa: Kyllä minusta.

Eklavya (2007)

Glasgown keskustan megalomaaninen leffateatterikompleksi näyttää nykyään Bollywoodia, yhtä leffaa viikon ajan joka päivä! Olispa näyttänyt minunkin aikoinani. No, vierailuni aikana kävimme Daisyn kanssa katsomassa sentään tämän yhden.

Pisteeni: +++ (movielens), 6 (imdb)

Bollywood-eepoksessa on juoni ja peruselementit kunnossa, mutta hidas toteutus vesittää eläytymisen.



Mistä on kyse? Palatsin vanha vartija joutuu kohtaamaan menneisyyden haamut. Tiettyjen asioiden puolesta on taisteltava, vaikkei enää jaksaisikaan.

Hyvää: Tykkäsin juonen perusasettelusta. Shakespeare-viittaukset ja -lainaukset miellyttävät myös aina. Loppua kohti meno muuttui ihan jännäksi ja juonenkuljetus jouhevaksi. On kiva, että pää-päärooleja annetaan myös vanhoille parroille eikä vain nuorille ja kauniille. Hyvin setä vetikin.

Huonoa: Raskassoutuisuus. En olisi uskonut, ettei tämä ollut mikään mammuttipituinen Bollywood-leffa. Tunti 40 minuuttia tuntui ihan kolmelta tunnilta. Juoni oli koko ajan ihan mielenkiintoinen, mutta eteni niin hitaasti, ettei tahtonut millään temmata mukaansa ennen loppumetrejä. Musiikkinumeroitakin oli vain yksi ainoa. Jotenkin tää jäi vaisuksi.

Kannattiko katsoa? No ei nyt harmitakaan, mutta ehdin monta kertaa miettiä, mitä kello mahtaa olla. Koska tunnelma kohosi loppua kohti, lähdin silti teatterista ihan hyvällä mielellä.

La Science des rêves (2006) aka The Science of Sleep

Katsoin Glasgown GFT:ssä Daisyn kanssa.

Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb)

Absurdi mestariteos jättää pöytälaatikkokriitikon melko sanattomaksi, mutta miellytti, nauratti ja vapautti.

Mistä on kyse? Jaa-ah! Hyvä kysymys. Nuorella miehellä on suuria vaikeuksia erottaa uniaan todellisuudesta. Hän käy töissä kalenterifirmassa ja rakentelee vekottimia kuin Pelle Peloton. Ja tutustuu naapurin tyttöön. Viimeksi mainitusta leffassa kai oikeasti on kyse.

Hyvää: Aseistariisuva, äärimmäinen omaleimaisuus. Surrealismi. Hienot animaatiot. Gael García Bernalin loistavan luonteva ja vähäeleinen esiintyminen. Hän käyttäytyi absurdeissa kohtauksissa kuin ne olisivat olleet maailman tavallisimpia ja sanoi hulluja vuorosanoja täysin vakavalla naamalla, mikä teki elokuvasta noin neljä kertaa hauskemman. Ja hauska se oli jo valmiiksi. Yritimme leffan jälkeen muistella, milloin, jos ikinä, olimme viimeksi nauraneet noin suuren prosentin elokuvan kestosta. Eipä tullut mitään mieleen. Jäivät peruskomediat kirkkaasti kakkoseksi. Nauroin niin, että tuli vedet silmiin. Vapauduin todellisuuden kahleista.

Tätä teosta on vaikea arvioida perinteisillä kriteereillä. Sen päähenkilön todellisuus sekoittuu uniin, mutta itse todellisuuskaan ei suuremmin muistuta sitä todellisuutta, jossa me elämme (kenellä on tuollainen työpaikka? ja tuollaiset työkaverit?!). Minä koin absurdiuden vapauttavana ja riemastuttavana, mutta joku muu saattaisi ärsyyntyä siitä. Tämä oli elokuva, jota itse rakastin, mutta jota en uskaltaisi varauksetta suositella (melkein) kenellekään.

Kieli-ihmisenä nautin kovasti myös tavasta, jolla elokuva sekoitti kieliä. Ymmärsin niistä periaatteessa kaikkia, vaikkakin ranskaa äärimmäisen huonosti, joten pääsin todella nauttimaan kakofoniasta.

Huonoa: Kuten sanottu, tätä teosta on mahdoton arvioida perinteisin kriteerein. Yleensä se, etten tajua, miksi elokuva on tehty, turhauttaa minut raivon kyyneliin asti. Yleensä tykkään monimutkaisista, mutta siisteistä juonellisista paketeista ja selkeistä sanomista. Tämä elokuva on kuitenkin se kauan odottamani poikkeus, joka vahvistaa säännön. Teoriassa tässä oli paljonkin huonoa... ehkä, tavallaan... mutta käytännössä sekopäinen paketti toimii juuri tällaisena. En muuttaisi mitään.

Kannattiko katsoa? Minun kannatti aivan ehdottomasti. Kannattaako muiden? No, jos rakastit Eternal Sunshine of the Spotless Mindia, se on hyvä alku. Jos sinua houkuttelee eikä pelota ajatus siitä, että tämä on kuin Eternal Sunshine of the Spotless Mind vailla edellä mainitun järkeviä, (futuristis-) realistisia elementtejä ja loogista draaman kaarta, tämä elokuva on sinua varten. Muussa tapaukssesa katso omalla vastuullasi.

Blogi tuli julkisuuteen!

Ensimmäisen kirjoituksen myötä julkaisen tämänkin blogin vihdoin virallisesti. Kylläpä olikin kiva kirjoittaa leffasta pitkästä aikaa!

Myös tämän saa blogilistalta. Tästä näin.

The Last King of Scotland (2006)

Raahasin Marjukan Superpäivänä elokuviin katsomaan jälleen yhden leffan, josta hän ei tiennyt mitään. Mutta hänkin tykkäsi, kenties vielä enemmän kuin minä.

Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb) ==> hieno laatuleffa.

Upeasti näytelty draama sekoittaa rohkeasti fiktion ja historialliset faktat.



Mistä on kyse? Nuori, valkoinen skottilääkäri päätyy diktaattori Idi Aminin lähipiiriin 70-luvun Ugandassa.

Hyvää: Forest Whitakerin todellakin Oscarin arvoinen suoritus Idi Aminina. Päähenkilöiden intensiiviset yhteiskohtaukset. Nokkela, faktaa ja fiktiota sekoittava asetelma. Rohkeus olla tekemättä päähenkilöstä (vai onko Amin päähenkilö ja Carrigan vain ikkuna, jonka läpi näemme hänet? Carrigania kuitenkin tarkoitan) sankarillista yli-ihmistä. Skotlantijutut, minulle ;D Se, ettei tämä näyttänyt Hollywood-leffalta. Ihmisiä ei oltu meikattu täydellisiksi nukeiksi. Afrikka näyttäytyi kaikessa kirjossaan.

Huonoa: Ei mitään isompaa. Montaaseja oli alkupuolella jotenkin ylikäytetty. Tuntui välillä, että niitä oli enemmän kuin oikeita kohtauksia. Mutta... ei mulla ollut mitään valittamista, josta olisin antanut elokuvalle miinuspisteitä. Paketti ei muuten vain ihan vain yltänyt vitoseen, mutta sen koko sisältö oli hienoa kamaa. Vahva nelonen. Harkitsin neljä puolta, mutta ei sitten ihan.

Muuta: Skottijutut olivat sydäntäni niin lähellä tässä. Mietin, tuntuiko suomikatsojasta jo hassulta, että Carrigan koko ajan ylikorosti olevansa skotti, ei englantilainen tai edes britti. ("Kyllä me hei tajuttiin jo, pidättekö meitä tyhminä...") Voin kertoa, että se on täysin realistista. Minä korjaan edelleen joka ikinen kerta, kun joku kysyy minulta, millaista siellä Englannissa oli. On pakko. Se vaan toimii niin.

Olin vähän pettynyt siihen, miten laimeaa skottimurretta James McAvoy (ilmeinen unelmavalinta rooliin - olen niin iloinen siitä, miten hyvin kotikaupungin suurisilmäisellä pojalla menee. päärooleja oikealla ja vasemmalla. tulee Jude Law'n alkuajat mieleen. useimmat aloittavat sivurooleista, muttei nämä kaksi. oho, eksyin aiheesta...) puhui. Varmaankaan ei oltu haluttu vieraannuttaa katsojia ymmärtämisvaikeuksilla. McAvoy käytti ehkä kuudesosaa aidosta aksentistaan. Sellaista kliseemurretta turistien iloksi. Lohdutin itseäni sillä, että tämä on uskottavaa: akateemiset puhuvat yleensä laimeampaa murretta.

VAROITUS: pääasiassa leffaa on helppo katsoa, mutta verta ja kipua pelkäävät sulkekoot silmänsä loppupuolella. Minäkin vähän suljin. Osasin onneksi odottaakin jotain tosi kamalaa, koska luin etukäteen netistä, että kohtauksen ilman stunttimiehiä tehnyt James McAvoy pelkäsi niin paljon, että pyörtyi - vaikka juttu (tietysti) toteutettiin tuskattomasti trikeillä.

Kannattiko katsoa? Aivan ehdottomasti. Minä tykkäsin.

Kaikki elokuvat aakkosissa

Leffan nimi = linkki imdb-infosivulle.
Päivämäärä = linkki kyseisen katselukerran blogikirjoitukseen.

Alpha Dog (USA 2006) - leffassa 30.05.2007
Angus, Thongs and Perfect Snogging (USA? 2008) - työjuttu 21.10.2008

Blood Diamond (USA 2006) (-veritimantti) - leffassa 29.03.2007
Boondock Saints (USA 1999) (-Etelä-Bostonin enkelit) - tv 26.04.2007
Bugsy Malone (USA 1976) - DVD 04.12.2008
Burn After Reading (USA 2008) - leffassa 22.11.2008

Cry-Baby (USA 1990) - TV 26.10.2008

Donnie Brasco (USA 1997) - työjuttu 11.11.2008

Eagle Eye (USA 2008) - työjuttu 06.10.2008
Eklavya (Intia 2007) - leffassa 26.02.2007

Fountain, The (USA 2006) - leffassa 18.07.2007
Fugitive Kind, The (USA 1959) (Käärmeennahkatakki) - työjuttu 14.03.2007

Great Dictator, The (USA 1940) - TV 15.11.2008

Hairspray(USA 2007) - leffassa 07.08.2007
Half Nelson (USA 2006) - työjuttu 24.07.2007
High School Musical 3: Senior Year (USA 2008) - leffassa 01.11.2008
Hollywoodland (USA 2006) - leffassa 24.05.2007
Hunchback of Notre Dame, The (USA 1996) (Notre Damen kellonsoittaja) - (suomeksi dubattu) tv 06.04.2007

Knocked Up (USA 2007) (Paksuna) - leffassa 20.10.2007
Käsky (Suomi 2008) - leffassa 02.10.2008

Last King of Scotland, The (UK 2006) - leffassa 22.03.2007
Long Kiss Goodnight, The (USA 1996) - tv 15.05.2007

Mamma Mia! (USA/UK 2008) - leffassa 05.08.2008
Madagascar: Escape 2 Africa (USA 2008) - työjuttu 13.12.2008
Modern Times (USA 1936) - TV 08.11.2008

Other Boleyn Girl, The (UK/USA 2008) - leffassa 01.10.2008

Passion of the Christ, The (USA 2004) - tv 05.04.2007
Psycho (USA 1960) (Psyko) - dvd 17.03.2007

Rebel Without a Cause (USA 1955) (Nuori kapinallinen) - tv 21.07.2007

Science des rêves, La (Ranska/Italia 2006) (The Science of Sleep) - leffassa 22.02.2007
Simpsons Movie, The (USA 2007) - leffassa 02.08.2007
Son of Rambow (UK 2008) - leffassa 16.10.2008
Spider-Man 3 (USA 2007) - leffassa04.05.2007
Stardust (UK/USA 2007) (Tähtisumua) - leffassa 11.10.2007
Sleuth (2007) (Pirullista peliä) - DVD 13.08.2008
Starter for 10 (UK 2006) - DVD 18.10.2008
Star Trek (USA 2009) - leffassa 02.06.2009

Transformers (2007) - työjuttu 23.07.2007

The X Files: I Want to Believe (2008) (: usko koetuksella) - leffassa 14.08.2008
X-Men Origins: Wolverine (2009) - leffassa 07.05.2009

Zodiac (2007) - leffassa 28.05.2007