Leffaviikko 19.-25.08.

Leffaviikosta kirjoittaminen viivästyi kokonaisen viikon, tässä tulee. Tällä viikolla katsoin teatterissa ahkerana tyttönä kaksikin elokuvaa: tuoreet brittileffat Miss Pettigrew Lives for a Day ja The Bank Job. Melko erilaiset elämykset.


Miss Pettigrew Lives for a Day (2008)
Pisteeni: imdb 4 / movielens * *

Hyvää: Frances McDormandin aksentti oli minun korvaani virheetön. Muutoinkin hyvä suoritus häneltä. Jotkut koomisiksi tarkoitetut asiat naurattivat, toki. Ja on kiva, että vanhanaikaisia elokuvia edes yritetään tehdä.

Huonoa: Mutta argh, jotenkin tässä ärsytti aivan kaikki. Amy Adams oli disneyprinsessampi kuin Enchantedissa konsanaan, mutta tämä disneyprinsessa oli hysteerinen, vouhkaava, viehätysvoimaton ja aivoton. Ekan kohtauksen ajan ehkä nauratti, sitten alkoi tulla korvista ulos. Jatkui vielä puolitoista tuntia. Teki mieli ravistella. Kovaa.

Juonen pahin ongelma oli: koska diivahahmossa ei ollut yhtään sympaattista piirrettä, miksi ihmeessä olisin toivonut hänelle hyvää? Ei tuommoinen ansaitsekaan hyvää miestä. Olivat luotuja toisilleen aggressiivisen gangsteripoikaystävän kanssa.

En mä vaan tykännyt. Elokuva odotti katsojalta samaan aikaan löyhää moraalia (jotta voi pitää Adamsin toimintaa, jota myös huoraamiseksi kutsutaan, hyväksyttävänä ja sympaattisena) ja sokerisen naiivia mielenlaatua. Monessakohan ihmisessä ne yhdistyvät?

(Tai siis... itse asiassa... Löyhä moraali. Check. Ja pidän kyllä toisinaan sokerisen naiiveista tarinoista. Mutta silloin hahmojenkin pitää olla sellaisia, että ansaitsevat elää sellaisessa maailmassa! Hyvänen aika. JOKO mustavalkoista moraalia, opetuksia ja unelmasatuloppuja urhealla kärsimyksellä ne ansainneille hyviksille, TAI herkullisia, moraalittomia harmaan sävyjä. Ne eivät voi yhdistyä näin. Satuloppu pitää ansaita.)

Kannattiko katsoa? Mielestäni ei. Ei nyt IHAN tehnyt mieli kävellä kesken ulos, mutta ei ajatus kovin kaukana ollut.




The Bank Job (2008)
Pisteeni: imdb 8 / movielens * * * *

Hyvää: Osaan epätavallisen huonosti eritellä, mistä tässä tykkäsin. Mutta tykkäsin paljon. Faktan ja fiktion/spekulaation sekoitus onnistunut. Roistojen ("roistojen") aseistariisuva kotikutoisuus jätti hymyn kasvoille. Roistojen, "roistojen", hyvisten ja "hyvisten" keskellä elokuvan maailmassa riitti harmaan sävyjä. Juoni monimutkainen, muttei liian. Ajankuva hupaisaa. Dialogi rennon realistista (voin ihan hyvin kuvitella amatööripankkiryöstäjät juttelemaan tuollaisia tunnelissa), ja vaikkei tätä markkinoida komediana, nauroin ääneen monta kertaa.

Taisin odottaa synkempää elokuvaa? Ehkä siksi yllätyin iloisesti. Ei sillä, että synkkyydessä mitään vikaa olisi. Mutta ilmeisesti välillä on hauska katsella astetta vähemmän kyynistä maailmaa, jossa altavastaajat voivat pärjätä ilman yli-inhimillisiä voimia tai machoasennetta.

Huonoa: Pakollinen rakkauskuvio tuntui päälleliimatulta, ylimääräiseltä, kaavamaiselta ja epäkiinnostavalta. Ilman sitä leffa olis ollut parempi.

En tykännyt ihan vikasta kohtauksesta, hieman liikaa.

Kannattiko katsoa? Aivan ehdottomasti. Lähdin elokuvateatterista harvinaisen hyvissä fiiliksissä.

Leffaviikko 12.-18.08.

Tällä viikolla katsoin leffassa uuden X-Filesin ja DVD:ltä Sleuth-uudelleenlämmittelyn.



The X Files: I Want to Believe (2008)
Pisteeni: imdb 7 / movielens * * * ½

Hyvää: Harvaan elokuvaan voi kääriytyä kuin vanhaan, lämpimään villapaitaan. Tähän elokuvaan voi, verisistä rikosteemoista huolimatta. Pimeässä salissa tajusin yllätyksekseni, miten minulla on ollut ikävä Mulderia ja Scullya. Koin ihmeen luontevan jälleennäkemisen vanhojen ystävien kanssa. (Vaikken ikinä edes ollut mikään die hard -fani.)

Kässäri on napakka. Dialogi toimii varsinkin alkupuolella. Mulder saa aivan loistavia vuorosanoja. Oliko se aina noin charmantti ja poikamaisen nenäkäs? Oli kai se.

On ihanaa nähdä Mulder ja Scully yhdessä ihan oikeana pariskuntana. Ja kutsuvatko he silti toisiaan Mulderiksi ja Scullyksi? Totta kai.

Oli ehdottoman hyvä ratkaisu jättää ufot pois kuvioista. Irrallinen viikon hirviö -tarina on klassista X-filesia.

Huonoa: Leffa muuttuu edetessään vakavaksi, melodramaattiseksi, jopa saarnaavaksi. Herkullisen alun perusteella olisin voinut antaa tälle enemmänkin tähtiä, mutta ikävä kyllä nautin lopusta vähemmän. Kevyempi ote olis ollut kivempi, vaikka jännitystäkin toki tarvitaan.

Anteeksi, mutta miten Scully voi yhä epäillä kaikkea yliluonnollista? Lähellä oli, etten purskahtanut nauruun, kun tyypit väittelivät samasta asiasta kolmannen kerran vartin sisään. Ja kuka oli oikeassa... niinpä niin. "Tietenkin tuo selvänäkijä on huijari. Ehei, minä EN usko. Miten niin olisin voinut oppia jotain, koska en ole ollut oikeassa kertaakaan kymmenen vuoden aikana? Tuo loukkaa minua, Mulder."

Leffan hetkittäisistä heikkouksista huolimatta nautin olostani enkä kadu ollenkaan, että lähdin viettämään nostalgista parituntista vanhojen TV-ystävieni seurassa.


Sleuth (2007)
Pisteeni: imdb 7 / movielens * * * ½

Hyvää: Käsikirjoitus on suoraan käsikirjoitusten taivaasta. Harold Pinter (äännetään muuten ihan "pinter", ei [ai] kuten sanassa "pint") on Ihan Oikea Näytelmäkirjailija, ja sen huomaa. Jonkun mielestä teatterimainen dialogi tuntuu varmasti luonnottomalta ja/tai paperiselta, minusta se on käsittämättömän mahtavaa.

Jude Law ja Michael Caine ovat ainoat näyttelijät koko elokuvassa. Heitä voi katsella kuin teatterin lavalla ikään. Tämä on Ihan Oikeaa Näyttelemistä, ei efekti-ilotulitusta tai nopeita leikkauksia. Teatterimaisuus voi jostakusta olla tylsää, minusta aivan käsittämättömän mahtavaa.

Elokuvan ahdistava tunnelma on vangitseva.

Sori, mutta joudun erikseen mainitsemaan, että Jude on tässä hirveän hyvännäköinen. Varsinkin loppua kohti, jolloin tuntuu ammentavan läpimurtoroolistaan Wilden Lord Alfred Douglasina. Tässä he ovat kaikki, ja tuosta kauniimmaksi ei mies tule. (Myös Michael Caine on oikein viehättävä vanhaksi herrasmieheksi.)


Huonoa: Ohjaaja Kenneth "Shakespeare-jumala" Branagh pihtaa varsinkin alussa lähikuvia niin, ettei hahmoihin meinaa saada mitään kosketuspintaa. Olisin arvostanut enemmän, jos teatterimaisuudesta olisi pidetty kiinni vielä ärhäkämmin.

Leffan kolmatta näytöstä on ilmeisesti muutettu alkuperäisversiosta rajusti. Nautin kyllä suuresti osion homoeroottisista viboista, mutta juonellisesti se oli todella lattea ja loppui kuin seinään jättäen katsojan epäuskon valtaan... nimittäin sen suhteen, voiko elokuva todella loppua tähän. Ehkäpä olisi kannattanut säilyttää enemmän elementtejä alkuperäisestä lopusta (vaikken edes tiedä, millainen se on).

Lähinnä tästä syystä joudun antamaan elokuvalle noinkin heikot pisteet. Se rakensi odotuksia, joita ei millään lailla lunastanut.

Uusi systeemi!

Keksin sen tänään. Koska Finnkinon seuraavan viikon leffalistat tulevat tiistaisin, päivitän tiistaisin katsottavien elokuvien listan. Samalla kirjoitan listamaisesti jotain kaikista leffaviikon aikana (tiistaista tiistaihin) näkemistäni elokuvista.

On aina hauskaa keksiä uusi systeemi. :) (Tänään näköjään kirjoitan vähän enemmänkin, sanottavaa riittää ;)

Leffaviikko 05.08. - 11.08.



Mamma Mia! (2008)

Pisteeni: IMDB 2 (/10), Movielens 1 (/5)

Hyvää: Amanda Seyfried, joka voisi minä päivänä tahansa nousta musikaalilavoille. (IMDB:n mukaan onkin opiskellut ooppera- ja musikaalilaulua vuosikaudet, ei ihme.)

Kolmen isäehdokkaan keskinäinen sanailu tarjosi leffan harvat oikeasti hauskat hetket. Erikoismaininta todella hauskalle ja sympaattiselle Colin Firthille. Meinasin kirjoittaa "joka kanavoi onnistuneesti Hugh Grantia", mutta onhan Firth itsekin legendaarinen Mr. Darcy, joten ehkä annamme kunnian aseistariisuvan seipäännielleestä olemuksesta herralle itselleen.

Muutama vakava kohtaus toimii, kun maanisesta tekopirteydestä päästään hetkeksi irti.

Kaikki kunnia ohjaajalle sentään siitä, ettei musiikkinumeroita ole jätetty lavamaisen staattisiksi á la Phantom of the Opera. (Miten pitkä se tunneli VOI olla, kun luolaan soutaminen kestää ja kestää? Se mikä toimii lavalla, ei kerta kaikkiaan toimi valkokankaalla. Lavalla ei ehdi silmäänsä räpäyttää, kun valkokankaalla toiminta samassa paikassa tuntuu jo aikansa eläneeltä.) Mamma Mia!:n ohjaaja liikuttelee musiikkinumeroita onnistuneesti, luo siirtymiä ja montaaseja. Eli jotain on sentään tehty oikein.

Huonoa: Kun tekee musikaalia, kannattaisiko palkata koreografi? Entä kuvaaja, joka osaa ottaa jotain irti musikaalin räiskeestä? Tämä ohjaaja päätti ilmeisesti pärjätä ilman. Täti on alkuperäisen lavashow'n teatteriohjaaja, ensi kertaa pappia kyydissä eikä kerta kaikkiaan ole osannut tehdä elokuvaa. Hän näköjään päätti myöskin melko pitkälti jättää ohjaamatta. Näyttelijät tekevät mitä tahtovat, kunhan maanista energiaa riittää.

Ohjaaja: "Nyt on näyttävän numeron paikka! Hyppikää energisesti!"
*Hyppivät*
Ohjaaja: "Energisemmin!"
*Hyppivät. Yleisö peittää silmänsä myötähäpeän kourissa*
Ohjaaja: "Te kaksi, olette homoja! Olkaa homoja!"
Näyttelijä: "Öö... miten?"
Ohjaaja: "Hyppikää energisesti, improvisoikaa!"
*Miehet hyppivät energisesti ja halaavat kömpelösti*
Ohjaaja: "Olkaa homompia! Homompia!"
*Ottavat paidat pois ja jatkavat noloa hyppimistä*

Musikaalin tekijöillä oli asenne kohdallaan. Yritys oli kovaa. En oikeastaan syytä näyttelijöitä mistään. (Vaikkakin: miten Meryl Streepin kaltainen huippuammattilainen VOI ylinäytellä noin pahasti? Ja näyttelijänvalinnoista ainakin sen verran, ettei Pierce Brosnanin lauluääntä ollut hauska kuunnella edes vitsinä...)

Tässä elokuvassa kaikki kaatuu tuotantopuolen ammattitaidottomuuteen. Tuli sellainen olo, ettei ohjaaja ollut oikeastaan ohjannut. Intoa on liikaakin, taitoa ei nimeksikään. Suurimman osan ajasta kiemurtelin penkissä myötähäpeän vallassa. Vitsit eivät myöskään usein uponneet huumorintajuuni vaan tuntuivat mauttomilta... mutta tämä lienee makuasia. (Joukossa oli hauskojakin, päällimmäinen mielikuva silti tämä.)

Lopuksi mainittakoon, että Marjukka-siskon mielestä kotikutoisuus oli aseistariisuvaa ja hyväntuulista. Olen kuulemma liian vaativa teatterisnobi. :D

En mie tänne nykyään muuta ehdi...

...mutta päivitinpä edes katselulistan. Siitä varmaan on iloa lähinnä mulle.