Pisteeni: +++ ½ (movielens), 6 (imdb)
Kiinnostavat tositapahtumat juonen taustalla ja nuoren päänäyttelijän onnistunut suoritus ovat parasta rikosdraamassa, joka on hukuttautua älyttömään vouhkaamiseen.
Mistä on kyse? Tapahtui tosielämässä: nuorten huumekauppiaiden kiistat johtavat traagiseen kidnappaukseen.
Hyvää: Tämä on niitä elokuvia, jotka paranevat katselun jälkeen. Ensin näkemältä touhu valkokankaalla vaikutti kauhean levottomalta, enkä minä juonen vähitellen hahmotuttuakaan oikein tajunnut pointtia. Kun netistä sitten selvisi, että tämä perustuu tositapahtumiin, pointtikysymys - isoin ongelmani leffan suhteen - muuttui äkkiä epäolennaiseksi. Leffasta tulikin oikein mielekäs ja uskollinen kuvaus tosielämän taruakin ihmeellisemmästä kidnappaustapauksesta. Olen viime aikoinan nähnyt monta tosipohjaista rikosdraamaa, ja sellaisena tämä oli juonikaarensa puolesta oikein onnistunut. Se voi tosin johtua yksinkertaisesti siitä, että kyseinen tapahtumasarja on oikeasti kiinnostava ja niin hullu, että kuulostaa fiktiolta.
Anton Yelchin (posterissa keskellä) esitti nuorinta päähenkilöä tosi hienosti. Hän on ollut paljon esillä viime aikoina (no, Huffissa ainakin teki hyvää työtä), ja ennustan, että hänestä kuullaan paljon lisää. Lisäksi, duh, Sharon Stone ja Bruce Willis erottuivat sivurooleissaan edukseen, rautaisina ammattilaisina aloittelijoiden joukossa.
Huonoa: Kaikki muut näyttelijät eivät olleet yhtä vakuuttavia. Tosi monessa elokuvassa huomaan kehuvani näyttelijöitä, joten oli huojentavaa huomata, etten tee sitä automaattisesti. Tämän leffan esiintyjät eivät nimittäin Yelchiniä lukuun ottamatta ansaitse erityisiä kehuja. Lienee aiheellista silti mainita se ennakkohypetetty Justin: kyllä hänestä näyttelijä saadaan, jos hän tahtoo panostaa siihen. Mielestäni hänen suorituksensa oli kohtuullisen vahva. Missään nimessä sitä ei ollut tuskallista katsella. Lopun dramaattisissa kohtausissa esiintyminen oli jopa vaikuttavaa. Olen nähnyt huonompaa Halle Berryltä (Die Another Day, Swordfish), ja se muija voitti Oscarin. Mikä vain on mahdollista.
Kässäri oli keskitasoa. Huonointa elokuvassa oli älytön vouhkaaminen. Hahmot oli ohjattu ylienergisiksi ja raivostuttaviksi. Kai ne oli niin koviksia, että oli pakko kovistella koko ajan... mutta huh. Hermostutti. Ja tuntui väkisin vähän teennäiseltä.
Kannattiko katsoa? Kyllä minusta. Se, että tuo tapahtui oikeasti, herättää kiinnostavia ajatuksia maailmasta, jossa elämme. Tämä ei ollut mestariteos, mutta ihan mielellään sen kuitenkin katsoi.
2 kommenttia:
Juuri tällaisia leffoja olen päätynyt katsomaan, kun mieheni saa valita. Nyt hän on kuitenkin muuttunut romanttisten komedioiden ja lostintranslationien ystäväksi, joten tästäkään uutuudesta en ole kuullut.
Milloin katsot ja arvostelet seuraavan kerran Bollywoodia? :-)
Hehe, jokaisen mahdollisuuden tullen! ;) Oikeesti. Niitä vain on ikävän harvassa täällä Suomessa, ellei ryhdy ostelemaan leffoja. Heinäkuussa menen Lontooseen, joten ehkä siellä!
Tykkään onneksi myös tällaisista leffoista. Ainakin, kun ne ovat hyviä. Mutta olis hyvin ihanaa, jos Bollywoodia näytettäis (tai edes vuokrattais) Suomessa. Edes indie-leffateattereissa. Edes joskus. Mutta tasan kerran vuodessa Rakkauden ja anarkian yhteydessä on ollut trendi...
Lähetä kommentti