keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Transformers (2007)

Satuinpa näkemään tällaisen, kun muokkasin leffateatterikäännöksen dvd:lle sopivaksi.

Sananen työjutuista: näen ne väistämättä eri silmin. Pysähtelen joka vuorosanan jälkeen kääntämään, joten leffan kokonaisuudesta tulee erilainen. Minulta saattaa jäädä huomaamatta vaikkapa, että joku kohta on katsoessa tylsä, koska aivoillani on koko ajan työtä. Ja huomaan pienimmätkin tekstuaaliset yksityiskohdat. Kuva on pieni, joten visuaaliset seikat eivät tule samalla tavalla esille. Ynnä muuta, ynnä muuta. Mutta... no, arvioin tämä siitä huolimatta samalla asteikolla.

Pisteeni: 4 (movielens), 8 (imdb)

Nuorisolle suunnattuun toimintaseikkailuun on tajuttu laatia hyvä juoni ja sujuva käsikirjoitus.

Mistä on kyse? Maapallo joutuu keskelle avaruussotaa. Osa ajoneuvoiksi muuntautuvista avaruusroboteista tahtoo orjuuttaa maapallon, osa taistelee ihmisten rinnalla.


(1) Lähtökohdat:

Aihe + teemat + sävy -- 4
Juoni -- 4,5
Käsikirjoitus -- 4,5
Hahmot -- 4

= 17 / 20

"Ai että autoja, jotka muuntautuvat roboteiksi? Just." Mielikuvitustaan juuri venyttämättä näkee, että Transformers-aiheesta olisi saanut tehtyä käsittämättömän hölmön elokuvan. Siihen nähden on pienoinen ihme, että aineksista syntyikin toimiva tarina. (En tosin tiedä, onko sarjan mytologiaa raiskattu. En tiedä siitä mitään.)

Tämän elokuvan juoni ja käsikirjoitus ovat mitä onnistuneimmat. Kaikki on tasapainossa. Juoni kulkee eteenpäin jouhevasti, hahmoilla on motiivit toiminnalleen, loppu on aidosti klimaattinen (joka tosin suomeksi taitaa tarkoittaa "ilmastoon liittyvä", onpa valheellinen sanaystävä). Näpsäkkä käsikirjoitus on laadittu ennen kaikkea (varhais)teiniyleisön ehdoilla. Heitä kosiskellaan lievästi alatyylisillä vitseillä, jotka voisivat aikuisten leffassa olla typeriä, mutta mielestäni oikeuttavat tässä olemassaolonsa. Ja välillä naurattavatkin. Toiset hetket ovat jokseenkin koskettavia. Missään kohtaa aivot eivät huuda "MIKSI?": sisäinen logiikka on kunnossa.

Hahmoille antamani nelonen on keskiarvo. Lievästi kliseisille, mutta asiansa ajaville ihmishahmoille antaisin kolmosen, roboteille vitosen. On saavutus, että yleisön saa välittämään metallijättiläisistä. Ohjaaja Michael Bay oli kuulemma vaatinut kivenkovaan, että roboteista on tehtävä moniulotteisia, samastuttavia hahmoja. Hieno juttu, se onnistui. (Bay on vihdoin tehnyt jotain oikein. Ehkä vielä joskus pystyn nimensä kuullessani olemaan ajattelematta Trey Parkerin sanoitusriviä "Why does Michael Bay get to keep on making movies?" Heh.)

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 4
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4
Näyttelijät -- 3,5

= 11,5 / 15

Juu, hienot efektit. Hienoa toimintaa. Käsittämättömän hyvin animoidut robotit. Taas uurretaan uraa. Tämä osasto lienee jokseenkin itsestään selvä? Teinityttö ei olisi tarvinnut niin paljastavia vaatteita, mutta jälleen oli se kohdeyleisö.

Näyttelijät ovat ok. Hakkeritytön aksentti on tosi ärsyttävä, mutta se on näköjään hänen omansa (australialainen). Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Josh Duhamel on aika seksikäs. Outoa, etten ensin huomannut sitä. Ja vissiin miespuolisten mielestä se teinityttö on.

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4
Kokemus eli mielessä pitkään -- 3
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 2,5

= 9,5 / 15

On ihan hyvä saavutus, että jopa kääntäessä aloin seurata elokuvaa myös tunnetasolla. Niin käy melko harvoin. Katsottuani kuitenkin unohdin sen, eikä uudelleen ole suurempaa hinkua nähdä. Katson varmaan sitten ajan päästä telkkarista, jotta näen siviilissäkin.

===> Yhteensä
38 p ===> Arvosana: 4-

Ei kommentteja: