Pisteeni: +++½ (movielens), 7 (imdb).
Ennakko-odotukset ja kulttiasema värittivät kauhuklassikon katselukokemusta hyvässä ja pahassa niin, että siitä on käytännössä mahdoton muodostaa itsenäistä mielipidettä.
Hyvää: Ammattitaitoinen, tasapainoinen käsikirjoitus ja toteutus. Hitaudessaankin usein jännittävä tunnelma. Sujuva, paikoitellen jopa loistava dialogi. Kyllä tässä valtaosa hyvää oli, vaikka tämä lista tuntuu painottuvan toiselle puolelle.
Huonoa: Aika oli ehkä ajanut tästä hieman ohi. Valtavat odotukset eivät varmasti parantaneet asiaa. Kaiken kaikkiaan elokuva tuntui hidastempoiselta, asiat puhki selittävältä eikä lainkaan pelottavalta. (Mikä tosin on minusta tavallaan hyvä asia, koska en tykkää pelätä elokuvien ääressä.) Tuntui ikävästi siltä, että elokuvan alkuperäinen tarkoitus ja tunnelma on vesittynyt aikojen saatossa, kun äitini muisteli suunnilleen kirkuneensa leffateatterissa kauhusta, kun se äitihahmo kääntyi lopussa kameraan päin.
Mikä johtaa minut siihen viimeiseen massiiviseen, saman tien itse itseään puolustavaan huonoon puoleen, että tunsin salaisuuden ja tarinan jo ennalta. Oma vikani, että tunsin - vai onko? Psyko on niin iso osa elokuvahistoriaa, että tämä lienee maailman vika, ei minun.
Kannattiko katsoa? Toki. En osaa edes uskoa, että minulta kesti näin kauan nähdä tämä klassikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti