The Notebook - 07.02.2009
Katsoin tämän sokerihymistelyn 100% sen vuoksi, että Ryan Gosling (jolla on ehkä maailman rumin imdb-kuva) on aina helvetin hyvä. Oli nytkin (suoraan hänelle kaikki leffan pisteet), eikä leffan takaumapuolessa muutenkaan itse asiassa ollut suurempaa vikaa. Äklösiirappinen kehyskertomus (eli leffan nykyhetki) oli kuitenkin tuskallista katsottavaa jo ennen yli-yli-ylimelodramaattista loppua, joka sai minut haluamaan ahmia raakoja sitruunoita tai juoda Kodin Putkimiestä, jotta saisin sokerisiirappihunajaisen maun pois suustani. Ei pysty. Ei kestä. Kauhein koskaan näkemäni naisille suunnattu nyyhkyleffa, ja olen sentään tekstittänyt ainakin yhden Danielle Steel-TV-elokuvan. 1,5/5
Click - 06.02.2009
Jäi hemmetin sekavat tunnelmat. Kokonaisuutena valtavan paljon parempi kuin odotin. A Christmas Carolista kloonattu juoni yltyi niin liikuttavaksi, että itkin kuin vesiputous - mutta joukossa yhdentekevää huumoria ja pari todella luontaantyötävää "vitsiä". Joudun silti vastoin kaikkia periaatteitani antamaan tälle neljä tähteä, koska satavarmasti suosittelisin tätä itselleni. Jäi suorastaan ylevä fiilis katsomisen jälkeen, kuten nyt semmoisesta itkemisestä yleensä. (Varmaan auttaa, että olen 100% samaa mieltä: perhe on tärkein.) 4/5
The Fall - 03.02.2009
Visuaalisesti upea. Kässärikin pääpiirteissään ok, vaikka jotenkin pirstaleinen ja laimea. Isoin puute: visuaalinen loisto olisi kaivannut isompaa draamaa, nyt epätasapaino. Lee Pace on uusin nimi ihastuslistallani (kategoriassa "sielukkaat silmät, kärsii kauniisti"... á la Adrien Brody), lapsinäyttelijä myös hyvä. 4/5 (just ja just ylsi neloseen)
Frost/Nixon - 31.01.2009
Niin hyvä ja kiinnostava kuin mahdollista, kun aihe on (minulle) lähtökohtaisesti kuiva ja epäkiinnostava. Loistonäyttelijät. Ei mitään vikaa, mutta näistä aineksista ei synny mulle huippuleffaa, vaikka voissa paistaisi. 3,5/5
The 40 Year Old Virgin - 24.01.2009
Steve Carellin loistosuoritus pääroolissa jäi vahvasti mieleen, mutta niin jäi ikävä kyllä kauhea juonikin. Sori, mutta en jenkkityyliin ihannoi neitsyyttä tai usko avioliittoon asti odottamiseen. Ei. Pysty. Samastumaan. Päähän sattuu. Erilaisella lopulla olis voinut olla oikeesti hyvä. 3/5
Låt den rätte komma in - 22.01.2009
Tein itselleni teemapäivän. Katsoin ensin Twilightin, sitten tämän. Oli yllättävän antoisa kokonaiselämys. Tää oli hyvä elokuva. Vampyyritytön esittäjä oli lumoava. Vaikea uskoa, että se oikeasti on tavallinen lapsi. Ainoa moitteeni: kuulun MTV-sukupolveen ja pitkästyn mihinkään liittymättömistä puolen minuutin maisemakuvista. Tiivistämällä leffa olis voinut parantua jopa viiteen tähteen. 4/5
Twilight - 22.01.2009
Ei kokonaan paska. Alkupuoli toimii kivasti yllättävän vähäsokerisena teinikuvauksena. Jopa dramaattisen romanssin hapuileva alku tuntuu... realistiselta? (Jos siis eläisimme yliluonnollisessa todellisuudessa.) Puoleenväliin asti leffa on itse asiassa aika hyvä. Kun romanssi alkaa kukoistaa, tulee ikävä kyllä täysin turhia, itseään toistavia fiilistelykohtauksia, ja, mikä pahempaa, kun "pääjuoneen" vihdoin päästään, se on lattea, aukkoinen ja joka tasolla epätyydyttävä. Alku hyvä, loppu huono. Taidan silti katsoa jatko-osankin. 3/5
Slumdog Millionaire - 01.01.2009
En vaan pysty tykkäämään. Kässäri ei toimi mulle millään. (Kidutusta TV-pelin vuoksi? Missä universumissa vika kysymys voi olla noin helppo? Miksi "sankaritar" on passiivinen lahna, jota pitää pelastaa ja pelastaa? Ynnä muuta, ynnä muuta. Sattuu päähän.) Mutta on, on, on ansainnut Oscarit leikkauksesta, kuvauksesta ym, ym, ym. Oli niin mestarillinen monella tapaa, että harmitti olla pitämättä. Einille tää oli viiden tähden leffa. 2/5
Australia - 27.12.2008
Alkupuoli toimii mainosti seikkailuleffana. Kertojanääni on ehkä ihanin ikinä (täydet pisteet ko. lapsinäyttelijälle). Hugh on hurmaava macho ja Nicole hauska tiukkis. Tämä olis voinut saada multa vaikka neljä tähteä, jos olis loppunut ajallaan. (Näkeehän sen. Siinä on selvä lopun paikka.) Ikävä kyllä leffa ei tajua loppua vaan muuttuu elämäni huonoimmaksi sotamelodraamaksi. Juoni ei toimi, pirstaloituu, kauheeta paatosta, käsikirjoittajakin lopettanut hommat kesken ja joku siivooja pistellyt hatusta käsittämättömän korneja vuorosanoja, joissa mm. lapsia verrataan karjalaumaan. Pahimpien kohdalla teki mieli hakata päätä penkkiin niin, että taju lähtisi. Annan kolmosen siksi, että positiivinen alku jäi kumminkin päällimmäisenä mieleen. 3/5
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Filmatisoinnit (romaanit). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Filmatisoinnit (romaanit). Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. helmikuuta 2009
tiistai 9. joulukuuta 2008
Loka-marraskuun elokuvat
Kaikki rästissä uuden systeemin perustamisesta lähtien olevat elokuvat, niin lyhyesti kuin osaan, uusimmasta vanhimpaan.
Bugsy Malone - 04.12.2008: Hauska lasten gangsterimusikaali (= lapset esittävät kaikki roolit... googlaa jos et usko/tajua). Vaikka miten hyvä, mutta miksi helvetissä lasten laulu on dubattu aikuisten äänillä? Loputon turhautuminen estää antamasta pisteiksi parempia kuin 3,5/5. Silti leffa, jonka haluan omistaa ja näyttää lapsilleni.
Burn After Reading - 22.11.2008: Ihailtavan itseironisia ja pelottomia roolisuorituksia, mutta elokuva, jonka yhdestäkään hahmosta ei pidä tai välitä (okei, pidin J.K. Simmonsin hahmosta, joka oli yhtä turhautunut kuin katsojatkin), jättää harvinaisen kylmäksi. 2,5/5
The Great Dictator - 15.11.2008: Chaplinin jakomielitautinen teos. Ei oikeastaan kovin hauska eikä elokuvana juonenkuljetukseltaan erityisen onnistunut. Eikä koskettavakaan, koska huumori pitää homman etäisenä. Lisäksi ymmärrän täysin, miksi lopun palopuhe hankki Chaplinille kommunistina porttikiellon Hollywoodiin. Se oli minun makuuni liian punainen, enkä tietääkseni ole 40-luvun kapitalistijenkki. Aikansa tuotteeksi elokuva on aivan käsittämättömän rohkea ja ihailtava, aikansa South Park potenssiin sata (voisi olla loukkaavakin vertaus, mutta minulta aito kehu - uskon, että SP uskaltaisi vastaavaa, jos eläisimme samanlaisia aikoja). Jos olisin ollut aikalainen, olisin varmaan ollut Chaplinin suurin fani tämän vuoksi. Rohkeus ja oivaltavuus eivät kuitenkaan tee huippuhyvää elokuvaa, joten 3/5.
Donnie Brasco - 11.11.2008: Aika hyvä. Tosipohjaiset leffat ovat siitä ihania, että epätodennäköisen tuntuiset käänteet voi aina selittää toteamalla: "Totuus on tarua ihmeellisempää." 3,5/5
Modern Times - 08.11.2008: Hauskimmillaan hirmu hauska. Onko Chaplinin jälkeen syntynyt vastaavaa fyysisen komedian neroa? Juoneltaan hieman hajanainen, ja Chaplinin borderline-pedofilian vaikutus sankarittaren oletettuun ikään lievästi ahdistava. Mut hyvä silti. 3,5/5.
Cry-Baby - 26.10.2008: Pirteä, aidosti outo ja omaperäinen leffa. Energistä musiikkia. Sääli juonenkuljetuksen heikkoutta. Olisivat antaneet Johnny Deppin laulaa. 3,5/5
Angus, Thongs and Perfect Snogging - 21.10.2008: Katsoin töiden merkeissä. Yllättävän hyvä teinileffa, mutta onkin britti eikä jenkki. Loppujen lopuksi silti sokerinen, muuten olis tullut vielä paremmat pisteet. 3,5/5
Starter for 10 - 18.10.2008: James McAvoy on häkellyttävän hyvä jopa romanttisessa komediassa. Miten se saa itsensä reagoimaan asioihin fyysisesti (esim. punastumalla)? Harvinaista. Juonen lähtökohdat virkistävät ja hauskat. Nörttiälykkyys kerrankin cool. Harmi, ettei juoni yllä samalle omaperäisyyden tasolle vaan yltyy lopulta suorastaan ärsyttäväksi. 3/5
Son of Rambow - 16.10.2008: Briteissä on sikahyviä lapsinäyttelijöitä. Leffa ikävä kyllä jotenkin vähemmän kuin osiensa summa - juoni ei taaskaan yllä hauskojen lähtökohtien tasolle. Omituisen katkonaista kerrontaa, hahmojen motivaatio ei aina selvä. Ylihypetetty. 3/5
Eagle Eye - 06.10.2008: Nähty vain pienestä ikkunasta töiden merkeissä. Shia LaBeouf on oikeesti tosi hyvä kaikessa - ja sanon kerrankin näin näyttelijästä, joka ei vetoa minuun millään visuaalis-kemiallisella tasolla. Kivaa dialogia. Äklö loppu (what else is new?). 3/5
Käsky - 02.10.2008: Syytän markkinointia siitä, että leffa pääsi yllättämään aika monella tasolla ja jätti sekavat lopputunnelmat. Sinänsä ihan jees, muttei mitään tekemistä sodan kanssa. Sekava, epäjohdonmukainen paketti. Vanhat pariskunnat teatterissa järkyttyivät meiningistä korvin kuultavasti. Samuli Vauramo on nätti, mutta mutisee vuorosanansa. 2/5
The Other Boleyn Girl - 01.10.2008: Jos yhden leffakäynnin voisin syksyltä perua, se olisi tämä. Kauheaa pseudohistoriallista roskaa. Luotaantyöntävä Natalie Portman mukalikaisine katseineen ei lainkaan vakuuttanut Anne Boleyninä (jota kohtaan tunnen yhteisen etunimen vuoksi hengenheimolaisuutta). Scarlett Johansson sen sijaan teki ihmeen hyvän roolisuorituksen. Taisin tässä oppia tykkäämään siitä. Tajusin viimeistään synnytyskohtauksessa, ettei se yritäkään aina tahallaan töröttää huuliaan ja näyttää muodokkaalta viettelijättäreltä. Se on vaan syntynyt sen näköiseksi. 2/5
Bugsy Malone - 04.12.2008: Hauska lasten gangsterimusikaali (= lapset esittävät kaikki roolit... googlaa jos et usko/tajua). Vaikka miten hyvä, mutta miksi helvetissä lasten laulu on dubattu aikuisten äänillä? Loputon turhautuminen estää antamasta pisteiksi parempia kuin 3,5/5. Silti leffa, jonka haluan omistaa ja näyttää lapsilleni.
Burn After Reading - 22.11.2008: Ihailtavan itseironisia ja pelottomia roolisuorituksia, mutta elokuva, jonka yhdestäkään hahmosta ei pidä tai välitä (okei, pidin J.K. Simmonsin hahmosta, joka oli yhtä turhautunut kuin katsojatkin), jättää harvinaisen kylmäksi. 2,5/5
The Great Dictator - 15.11.2008: Chaplinin jakomielitautinen teos. Ei oikeastaan kovin hauska eikä elokuvana juonenkuljetukseltaan erityisen onnistunut. Eikä koskettavakaan, koska huumori pitää homman etäisenä. Lisäksi ymmärrän täysin, miksi lopun palopuhe hankki Chaplinille kommunistina porttikiellon Hollywoodiin. Se oli minun makuuni liian punainen, enkä tietääkseni ole 40-luvun kapitalistijenkki. Aikansa tuotteeksi elokuva on aivan käsittämättömän rohkea ja ihailtava, aikansa South Park potenssiin sata (voisi olla loukkaavakin vertaus, mutta minulta aito kehu - uskon, että SP uskaltaisi vastaavaa, jos eläisimme samanlaisia aikoja). Jos olisin ollut aikalainen, olisin varmaan ollut Chaplinin suurin fani tämän vuoksi. Rohkeus ja oivaltavuus eivät kuitenkaan tee huippuhyvää elokuvaa, joten 3/5.
Donnie Brasco - 11.11.2008: Aika hyvä. Tosipohjaiset leffat ovat siitä ihania, että epätodennäköisen tuntuiset käänteet voi aina selittää toteamalla: "Totuus on tarua ihmeellisempää." 3,5/5
Modern Times - 08.11.2008: Hauskimmillaan hirmu hauska. Onko Chaplinin jälkeen syntynyt vastaavaa fyysisen komedian neroa? Juoneltaan hieman hajanainen, ja Chaplinin borderline-pedofilian vaikutus sankarittaren oletettuun ikään lievästi ahdistava. Mut hyvä silti. 3,5/5.
Cry-Baby - 26.10.2008: Pirteä, aidosti outo ja omaperäinen leffa. Energistä musiikkia. Sääli juonenkuljetuksen heikkoutta. Olisivat antaneet Johnny Deppin laulaa. 3,5/5
Angus, Thongs and Perfect Snogging - 21.10.2008: Katsoin töiden merkeissä. Yllättävän hyvä teinileffa, mutta onkin britti eikä jenkki. Loppujen lopuksi silti sokerinen, muuten olis tullut vielä paremmat pisteet. 3,5/5
Starter for 10 - 18.10.2008: James McAvoy on häkellyttävän hyvä jopa romanttisessa komediassa. Miten se saa itsensä reagoimaan asioihin fyysisesti (esim. punastumalla)? Harvinaista. Juonen lähtökohdat virkistävät ja hauskat. Nörttiälykkyys kerrankin cool. Harmi, ettei juoni yllä samalle omaperäisyyden tasolle vaan yltyy lopulta suorastaan ärsyttäväksi. 3/5
Son of Rambow - 16.10.2008: Briteissä on sikahyviä lapsinäyttelijöitä. Leffa ikävä kyllä jotenkin vähemmän kuin osiensa summa - juoni ei taaskaan yllä hauskojen lähtökohtien tasolle. Omituisen katkonaista kerrontaa, hahmojen motivaatio ei aina selvä. Ylihypetetty. 3/5
Eagle Eye - 06.10.2008: Nähty vain pienestä ikkunasta töiden merkeissä. Shia LaBeouf on oikeesti tosi hyvä kaikessa - ja sanon kerrankin näin näyttelijästä, joka ei vetoa minuun millään visuaalis-kemiallisella tasolla. Kivaa dialogia. Äklö loppu (what else is new?). 3/5
Käsky - 02.10.2008: Syytän markkinointia siitä, että leffa pääsi yllättämään aika monella tasolla ja jätti sekavat lopputunnelmat. Sinänsä ihan jees, muttei mitään tekemistä sodan kanssa. Sekava, epäjohdonmukainen paketti. Vanhat pariskunnat teatterissa järkyttyivät meiningistä korvin kuultavasti. Samuli Vauramo on nätti, mutta mutisee vuorosanansa. 2/5
The Other Boleyn Girl - 01.10.2008: Jos yhden leffakäynnin voisin syksyltä perua, se olisi tämä. Kauheaa pseudohistoriallista roskaa. Luotaantyöntävä Natalie Portman mukalikaisine katseineen ei lainkaan vakuuttanut Anne Boleyninä (jota kohtaan tunnen yhteisen etunimen vuoksi hengenheimolaisuutta). Scarlett Johansson sen sijaan teki ihmeen hyvän roolisuorituksen. Taisin tässä oppia tykkäämään siitä. Tajusin viimeistään synnytyskohtauksessa, ettei se yritäkään aina tahallaan töröttää huuliaan ja näyttää muodokkaalta viettelijättäreltä. Se on vaan syntynyt sen näköiseksi. 2/5
lauantai 4. lokakuuta 2008
Tuplaelokuvaviikko 09.09.-23.09.2008
Yhdistän viikot taas tuplaksi, koska en nähnyt yhtään elokuvaa viikoista ensimmäisellä. Tuntuu menevän pätkissä. Jälkimmäisellä viikolla katsoin elokuvissa uuden Batmanin ja uuden Narnian (vihdoin), DVD:ltä Amelien (vihdoin) ja telkkarista Cape Fearin, kun sattui tulemaan.
Elokuvat esitellään tällä viikolla mieluisuusjärjestyksessä ja vapaamuotoisesti.
The Chronicles of Narnia: Prince Kaspian (2008)
Nautin tästä niin paljon enemmän kuin odotin! Taidan kerta kaikkiaan olla fantasiaeskapismin ystävä. Tapaan arvioida tällaisia elokuvia paljon muita lempeämmin.
Eihän tämä periaatteessa ansaitse neljää tähteä, oikeasti... Mutta perimmäinen kriteerini neljälle tähdelle on kysymys "Suosittelisinko tätä elokuvaa itselleni?" Jos vastaus on: "Ehdottomasti, älä jätä väliin, menetät elämyksen", leffalle pitää antaa vähintään neljä. Ja kyllä minä tätä itselleni suosittelisin. Näin jälkiviisaana harmittaisi oikeasti, jos en olisi nähnyt elokuvateatterissa. Joten neljä tähteä.
(Kolmen tähden leffa on neutraali "Et kadu, jos menet katsomaan, muttet menetä mitään tärkeää, jos et mene."Alle kolmen tähden leffoihin vastaavasti varoittaisin itseäni menemästä. Kakkosen voi vielä katsoa kotona, jos oikeasti tarvitsee jotain tekemistä. Alle kakkoseen ei kerta kaikkiaan pitäisi tuhlata aikaansa missään olosuhteissa, koska se on hirveä.)
Elokuvan alkupuolisko on todella sujuva ja lupaava, miltei täydellinen. Loppu lässähtää loputtomaksi sotimiseksi, mutta se nyt oli odotettavissa. Uskontopropaganda ärsyttää jotenkin enemmän kuin Velhossa ja leijonassa, koska on vähemmän ilmiselvää. Tuntuu, että nyt yritetään aivopestä salaa. Mutta sitäkin osasin odottaa, ja olen hyväksynyt sen Narnia-kirjojen sisäsyntyiseksi ominaisuudeksi, joten en oikeastaan anna siitä miinusta.
Telmarilaisten kummallinen pseudoespanjalainen aksentti hämäsi minua. Sille oli lopulta selitys juonessa, mutta itse en silti olisi käyttänyt sitä. Kirjan juoneen ja hahmojen ikiin oli tehty muutoksia, mutta minua häiritsi juonenkuljetuksessa ainoastaan loppupuoliskon raskas sotapainotteisuus. Eli muutokset ok, mutta suvantokohtia jäi uupumaan.
Luin haastattelun, jossa Ben "Kaspian" Barnes kertoi teatteriinäyttelijänä kärsineensä jatkuvan ylinäyttelemisen ongelmasta. Kamera kun rekisteröi paljon pienempiä asioita (ja samasta syystä filmitähdet eivät aina pärjää teatterissa). Totta puhut, Ben. Ilmeet olivat häiritsevän usein liioiteltuja. Rohkaisevaa on, että poika tiedostaa ongelmansa.
Mutta siis: Eskapismia. Satua. Tykkäsin. Yllätyin positiivisesti. Oli hyvä mieli, kun lähdin salista. Tämä sai minut todella odottamaan Kaspianin matkaa maailman ääriin, joka oli lapsena suosikkini ja jota ei ainakaan voida pilata sotapainotteisuudella!
Tähtiä **** (Movielens), 8 (Imdb)
Cape Fear (1991)
Harvoin olen nähnyt trilleriä, jonka kässäri olisi täynnä oikeesti hyvää dialogia. Tässäpä semmoinen ihme on. Leffa toimii, koska sen kässäri toimii. Ohjaus- ja kuvausratkaisut ovat hienoja, ja epätäydellisessä päähenkilöperheessä on todentuntua.
On harmi, että loppuhuipennus lässähtää hektiseksi väkivallaksi ja omankädenoikeudeksi. Tästä olisi ollut viiden tähden leffaksi, jos loppu olisi yhtä älykäs kuin muu elokuva.
Onko Robert DeNiro ollut näin kuuma missään muussa leffassa? Vai onko tämä taas sairasta...
Tähtiä **** (Movielens), 8 (Imdb)
Le Fabuleux destin d'Amélie Poulain (2001)
Tämä on minulle todella vaikea elokuva. Monet rakastavat, siskoni pitää maailman huonoimpana ja sokerisimpana leffana. Minä näen molemmat puolet. Tässä on viiden tähden ominaisuuksia ja yhden tähden ominaisuuksia. Kompromissi: kolmonen.
Amélie on minusta ärsyttävä hahmo. Onko kaikesta pakko tehdä ihmeellistä, monimutkaista leikkiä? Itse en ainakaan haluaisi, että minulle tehtäisiin niin. Todella turhauttavaa. Ja eikö se tajunnut, miten kahvilan amorina toimimisessa käy? Lopputulos oli niin ilmiselvä. Entä miksi ilkeälle ihmiselle ilkeilystä pitäisi tulla hyvä mieli? Minun mielestäni siitä olisi pitänyt tehdä onnellinen, niin se olisi lakannut olemasta ilkeä. Nyt minulle tuli vain paha mieli. Ja pahimpana kaikesta: vihaan tarinoita, joissa rakkauden löytäminen esitetään elämän ainoana päämääränä ja onnellisen lopun oikeutuksena. Aargh.
Toisin sanoen en pidä oikeastaan mistään tämän elokuvan juonessa. Sen ansiot ovat lähinnä kuvauksessa, osin myös kässärin rakenteessa ja kertojanäänessä (joka tosin on niin kirjallinen keino, että sillä brassailu on elokuvissa huijaamista). Oli myös mukavaa, että elokuvan satumaisen idyllisessä maailmassa oli tilaa seksikaupoille sun muulle. Todellisuus oli moniulotteinen. Näistä ansioista ne kolme tähteä.
Tähtiä *** (Movielens), 6 (Imdb)
The Dark Knight (2008)
Tämä leffa oli minulle vakava pettymys. Asia on nyt niin, etten kerta kaikkiaan tykkää Cristopher Nolanin tyylistä. Kun ainoa päämäärä tuntuu olevan olla katsojaa älyllisesti aina vähintään viisi askelta edellä, kokonaisuus jää todella kylmäksi kikkailuksi. Taidan suosiolla jättää väliin Nolanin tulevat leffat. (Memento on minusta ihan kauhea elokuva, josta tulee tyhjä, ärsyyntynyt olo. The Prestige täsmälleen samalla lailla kylmä. Batman Begins oli parempi, siinä oli inhimillisyyttä ja jopa huumoria. Tästä jatko-osasta on jälleen kadonnut lähes kaikki lämpö.)
Minulla on myös seuraava ongelma: Jos lähdetään tekemään supersankarielokuvaa, miksi sen pitäisi olla ankean, brutaalin realistinen? Omasta todellisuudestamme kertovia rikosleffoja tehdään muutenkin. Supersankarielokuvat tarjoavat pakoa arjesta. Niissä eletään eri todellisuudessa. Kaikki on suurempaa ja kauniimpaa, vaarat dramaattisia mutta vähemmän tappavia, kuoleman uhmaaminen oiva tilaisuus vitsailuun. Siitä minä nautin.
Minusta tätä leffaa oli kamalaa katsoa, enkä mistään hinnasta istuisi kaksituntista uudelleen. Sietäisin kaksikymmenkertaisen määrän väkivaltaa, jos ei tarvitsisi kärsiä jatkuvasta ahdistuksesta ja paranoiasta. Elokuva oli niin painostava, että lakkasin luottamasta yhteenkään hahmoon - mukaan lukien Batmaniin! (Ainoastaan Michael Caine tuntui turvalliselta. Tietenkin. Ja Gary Oldman. En tiedä, miksi Garykin, mutta jostain syystä en hetkeäkään pelännyt, että symppis, nuhjuinen etsiväsetä tekisi mitään väärää tai alkaisi kiduttaa ketään. Toisin kuin Batman. Argh.) Kiemurtelin penkissäni jatkuvan pelon vallassa. Ihan hirveää. On sivuseikka, näytetäänkö väkivaltaa (tässähän sitä näytettiin todella vähän), jos tunnelma on tämä.
Haluan supersankarielokuvan, jossa on sankareita. Onko se muka liikaa vaadittu?
Ai niin. Heath Ledger oli mielettömän hyvä, oikeesti. Enkä kehdannut verottaa enempää pisteitä, koska elokuva oli toteutukseltaan kaikin puolin tehokas ja sulava enkä huomannut pahoja juoniaukkoja. Selvää kuitenkin on, etten voinut antaa täyttä kolmosta. Tämä nimittäin on elokuva, josta varoittaisin itseäni. Jos voisin matkustaa ajassa taaksepäin, sanoisin itselleni: "Pysy poissa. Ihmismieli sietää vain tietyn määrän ahdistusta, ja tästä saat koko vuoden kiintiön täyteen."
Tähtiä ** ½ (Movielens), 5 (Imdb)
Elokuvat esitellään tällä viikolla mieluisuusjärjestyksessä ja vapaamuotoisesti.
The Chronicles of Narnia: Prince Kaspian (2008)
Nautin tästä niin paljon enemmän kuin odotin! Taidan kerta kaikkiaan olla fantasiaeskapismin ystävä. Tapaan arvioida tällaisia elokuvia paljon muita lempeämmin.
Eihän tämä periaatteessa ansaitse neljää tähteä, oikeasti... Mutta perimmäinen kriteerini neljälle tähdelle on kysymys "Suosittelisinko tätä elokuvaa itselleni?" Jos vastaus on: "Ehdottomasti, älä jätä väliin, menetät elämyksen", leffalle pitää antaa vähintään neljä. Ja kyllä minä tätä itselleni suosittelisin. Näin jälkiviisaana harmittaisi oikeasti, jos en olisi nähnyt elokuvateatterissa. Joten neljä tähteä.
(Kolmen tähden leffa on neutraali "Et kadu, jos menet katsomaan, muttet menetä mitään tärkeää, jos et mene."Alle kolmen tähden leffoihin vastaavasti varoittaisin itseäni menemästä. Kakkosen voi vielä katsoa kotona, jos oikeasti tarvitsee jotain tekemistä. Alle kakkoseen ei kerta kaikkiaan pitäisi tuhlata aikaansa missään olosuhteissa, koska se on hirveä.)
Elokuvan alkupuolisko on todella sujuva ja lupaava, miltei täydellinen. Loppu lässähtää loputtomaksi sotimiseksi, mutta se nyt oli odotettavissa. Uskontopropaganda ärsyttää jotenkin enemmän kuin Velhossa ja leijonassa, koska on vähemmän ilmiselvää. Tuntuu, että nyt yritetään aivopestä salaa. Mutta sitäkin osasin odottaa, ja olen hyväksynyt sen Narnia-kirjojen sisäsyntyiseksi ominaisuudeksi, joten en oikeastaan anna siitä miinusta.
Telmarilaisten kummallinen pseudoespanjalainen aksentti hämäsi minua. Sille oli lopulta selitys juonessa, mutta itse en silti olisi käyttänyt sitä. Kirjan juoneen ja hahmojen ikiin oli tehty muutoksia, mutta minua häiritsi juonenkuljetuksessa ainoastaan loppupuoliskon raskas sotapainotteisuus. Eli muutokset ok, mutta suvantokohtia jäi uupumaan.
Luin haastattelun, jossa Ben "Kaspian" Barnes kertoi teatteriinäyttelijänä kärsineensä jatkuvan ylinäyttelemisen ongelmasta. Kamera kun rekisteröi paljon pienempiä asioita (ja samasta syystä filmitähdet eivät aina pärjää teatterissa). Totta puhut, Ben. Ilmeet olivat häiritsevän usein liioiteltuja. Rohkaisevaa on, että poika tiedostaa ongelmansa.
Mutta siis: Eskapismia. Satua. Tykkäsin. Yllätyin positiivisesti. Oli hyvä mieli, kun lähdin salista. Tämä sai minut todella odottamaan Kaspianin matkaa maailman ääriin, joka oli lapsena suosikkini ja jota ei ainakaan voida pilata sotapainotteisuudella!
Tähtiä **** (Movielens), 8 (Imdb)
Cape Fear (1991)
Harvoin olen nähnyt trilleriä, jonka kässäri olisi täynnä oikeesti hyvää dialogia. Tässäpä semmoinen ihme on. Leffa toimii, koska sen kässäri toimii. Ohjaus- ja kuvausratkaisut ovat hienoja, ja epätäydellisessä päähenkilöperheessä on todentuntua.
On harmi, että loppuhuipennus lässähtää hektiseksi väkivallaksi ja omankädenoikeudeksi. Tästä olisi ollut viiden tähden leffaksi, jos loppu olisi yhtä älykäs kuin muu elokuva.
Onko Robert DeNiro ollut näin kuuma missään muussa leffassa? Vai onko tämä taas sairasta...
Tähtiä **** (Movielens), 8 (Imdb)
Le Fabuleux destin d'Amélie Poulain (2001)
Tämä on minulle todella vaikea elokuva. Monet rakastavat, siskoni pitää maailman huonoimpana ja sokerisimpana leffana. Minä näen molemmat puolet. Tässä on viiden tähden ominaisuuksia ja yhden tähden ominaisuuksia. Kompromissi: kolmonen.
Amélie on minusta ärsyttävä hahmo. Onko kaikesta pakko tehdä ihmeellistä, monimutkaista leikkiä? Itse en ainakaan haluaisi, että minulle tehtäisiin niin. Todella turhauttavaa. Ja eikö se tajunnut, miten kahvilan amorina toimimisessa käy? Lopputulos oli niin ilmiselvä. Entä miksi ilkeälle ihmiselle ilkeilystä pitäisi tulla hyvä mieli? Minun mielestäni siitä olisi pitänyt tehdä onnellinen, niin se olisi lakannut olemasta ilkeä. Nyt minulle tuli vain paha mieli. Ja pahimpana kaikesta: vihaan tarinoita, joissa rakkauden löytäminen esitetään elämän ainoana päämääränä ja onnellisen lopun oikeutuksena. Aargh.
Toisin sanoen en pidä oikeastaan mistään tämän elokuvan juonessa. Sen ansiot ovat lähinnä kuvauksessa, osin myös kässärin rakenteessa ja kertojanäänessä (joka tosin on niin kirjallinen keino, että sillä brassailu on elokuvissa huijaamista). Oli myös mukavaa, että elokuvan satumaisen idyllisessä maailmassa oli tilaa seksikaupoille sun muulle. Todellisuus oli moniulotteinen. Näistä ansioista ne kolme tähteä.
Tähtiä *** (Movielens), 6 (Imdb)
The Dark Knight (2008)
Tämä leffa oli minulle vakava pettymys. Asia on nyt niin, etten kerta kaikkiaan tykkää Cristopher Nolanin tyylistä. Kun ainoa päämäärä tuntuu olevan olla katsojaa älyllisesti aina vähintään viisi askelta edellä, kokonaisuus jää todella kylmäksi kikkailuksi. Taidan suosiolla jättää väliin Nolanin tulevat leffat. (Memento on minusta ihan kauhea elokuva, josta tulee tyhjä, ärsyyntynyt olo. The Prestige täsmälleen samalla lailla kylmä. Batman Begins oli parempi, siinä oli inhimillisyyttä ja jopa huumoria. Tästä jatko-osasta on jälleen kadonnut lähes kaikki lämpö.)
Minulla on myös seuraava ongelma: Jos lähdetään tekemään supersankarielokuvaa, miksi sen pitäisi olla ankean, brutaalin realistinen? Omasta todellisuudestamme kertovia rikosleffoja tehdään muutenkin. Supersankarielokuvat tarjoavat pakoa arjesta. Niissä eletään eri todellisuudessa. Kaikki on suurempaa ja kauniimpaa, vaarat dramaattisia mutta vähemmän tappavia, kuoleman uhmaaminen oiva tilaisuus vitsailuun. Siitä minä nautin.
Minusta tätä leffaa oli kamalaa katsoa, enkä mistään hinnasta istuisi kaksituntista uudelleen. Sietäisin kaksikymmenkertaisen määrän väkivaltaa, jos ei tarvitsisi kärsiä jatkuvasta ahdistuksesta ja paranoiasta. Elokuva oli niin painostava, että lakkasin luottamasta yhteenkään hahmoon - mukaan lukien Batmaniin! (Ainoastaan Michael Caine tuntui turvalliselta. Tietenkin. Ja Gary Oldman. En tiedä, miksi Garykin, mutta jostain syystä en hetkeäkään pelännyt, että symppis, nuhjuinen etsiväsetä tekisi mitään väärää tai alkaisi kiduttaa ketään. Toisin kuin Batman. Argh.) Kiemurtelin penkissäni jatkuvan pelon vallassa. Ihan hirveää. On sivuseikka, näytetäänkö väkivaltaa (tässähän sitä näytettiin todella vähän), jos tunnelma on tämä.
Haluan supersankarielokuvan, jossa on sankareita. Onko se muka liikaa vaadittu?
Ai niin. Heath Ledger oli mielettömän hyvä, oikeesti. Enkä kehdannut verottaa enempää pisteitä, koska elokuva oli toteutukseltaan kaikin puolin tehokas ja sulava enkä huomannut pahoja juoniaukkoja. Selvää kuitenkin on, etten voinut antaa täyttä kolmosta. Tämä nimittäin on elokuva, josta varoittaisin itseäni. Jos voisin matkustaa ajassa taaksepäin, sanoisin itselleni: "Pysy poissa. Ihmismieli sietää vain tietyn määrän ahdistusta, ja tästä saat koko vuoden kiintiön täyteen."
Tähtiä ** ½ (Movielens), 5 (Imdb)
tiistai 26. elokuuta 2008
Leffaviikko 19.-25.08.
Leffaviikosta kirjoittaminen viivästyi kokonaisen viikon, tässä tulee. Tällä viikolla katsoin teatterissa ahkerana tyttönä kaksikin elokuvaa: tuoreet brittileffat Miss Pettigrew Lives for a Day ja The Bank Job. Melko erilaiset elämykset.
Miss Pettigrew Lives for a Day (2008)
Pisteeni: imdb 4 / movielens * *
Hyvää: Frances McDormandin aksentti oli minun korvaani virheetön. Muutoinkin hyvä suoritus häneltä. Jotkut koomisiksi tarkoitetut asiat naurattivat, toki. Ja on kiva, että vanhanaikaisia elokuvia edes yritetään tehdä.
Huonoa: Mutta argh, jotenkin tässä ärsytti aivan kaikki. Amy Adams oli disneyprinsessampi kuin Enchantedissa konsanaan, mutta tämä disneyprinsessa oli hysteerinen, vouhkaava, viehätysvoimaton ja aivoton. Ekan kohtauksen ajan ehkä nauratti, sitten alkoi tulla korvista ulos. Jatkui vielä puolitoista tuntia. Teki mieli ravistella. Kovaa.
Juonen pahin ongelma oli: koska diivahahmossa ei ollut yhtään sympaattista piirrettä, miksi ihmeessä olisin toivonut hänelle hyvää? Ei tuommoinen ansaitsekaan hyvää miestä. Olivat luotuja toisilleen aggressiivisen gangsteripoikaystävän kanssa.
En mä vaan tykännyt. Elokuva odotti katsojalta samaan aikaan löyhää moraalia (jotta voi pitää Adamsin toimintaa, jota myös huoraamiseksi kutsutaan, hyväksyttävänä ja sympaattisena) ja sokerisen naiivia mielenlaatua. Monessakohan ihmisessä ne yhdistyvät?
(Tai siis... itse asiassa... Löyhä moraali. Check. Ja pidän kyllä toisinaan sokerisen naiiveista tarinoista. Mutta silloin hahmojenkin pitää olla sellaisia, että ansaitsevat elää sellaisessa maailmassa! Hyvänen aika. JOKO mustavalkoista moraalia, opetuksia ja unelmasatuloppuja urhealla kärsimyksellä ne ansainneille hyviksille, TAI herkullisia, moraalittomia harmaan sävyjä. Ne eivät voi yhdistyä näin. Satuloppu pitää ansaita.)
Kannattiko katsoa? Mielestäni ei. Ei nyt IHAN tehnyt mieli kävellä kesken ulos, mutta ei ajatus kovin kaukana ollut.
The Bank Job (2008)
Pisteeni: imdb 8 / movielens * * * *
Hyvää: Osaan epätavallisen huonosti eritellä, mistä tässä tykkäsin. Mutta tykkäsin paljon. Faktan ja fiktion/spekulaation sekoitus onnistunut. Roistojen ("roistojen") aseistariisuva kotikutoisuus jätti hymyn kasvoille. Roistojen, "roistojen", hyvisten ja "hyvisten" keskellä elokuvan maailmassa riitti harmaan sävyjä. Juoni monimutkainen, muttei liian. Ajankuva hupaisaa. Dialogi rennon realistista (voin ihan hyvin kuvitella amatööripankkiryöstäjät juttelemaan tuollaisia tunnelissa), ja vaikkei tätä markkinoida komediana, nauroin ääneen monta kertaa.
Taisin odottaa synkempää elokuvaa? Ehkä siksi yllätyin iloisesti. Ei sillä, että synkkyydessä mitään vikaa olisi. Mutta ilmeisesti välillä on hauska katsella astetta vähemmän kyynistä maailmaa, jossa altavastaajat voivat pärjätä ilman yli-inhimillisiä voimia tai machoasennetta.
Huonoa: Pakollinen rakkauskuvio tuntui päälleliimatulta, ylimääräiseltä, kaavamaiselta ja epäkiinnostavalta. Ilman sitä leffa olis ollut parempi.
En tykännyt ihan vikasta kohtauksesta, hieman liikaa.
Kannattiko katsoa? Aivan ehdottomasti. Lähdin elokuvateatterista harvinaisen hyvissä fiiliksissä.
Miss Pettigrew Lives for a Day (2008)
Pisteeni: imdb 4 / movielens * *
Hyvää: Frances McDormandin aksentti oli minun korvaani virheetön. Muutoinkin hyvä suoritus häneltä. Jotkut koomisiksi tarkoitetut asiat naurattivat, toki. Ja on kiva, että vanhanaikaisia elokuvia edes yritetään tehdä.
Huonoa: Mutta argh, jotenkin tässä ärsytti aivan kaikki. Amy Adams oli disneyprinsessampi kuin Enchantedissa konsanaan, mutta tämä disneyprinsessa oli hysteerinen, vouhkaava, viehätysvoimaton ja aivoton. Ekan kohtauksen ajan ehkä nauratti, sitten alkoi tulla korvista ulos. Jatkui vielä puolitoista tuntia. Teki mieli ravistella. Kovaa.
Juonen pahin ongelma oli: koska diivahahmossa ei ollut yhtään sympaattista piirrettä, miksi ihmeessä olisin toivonut hänelle hyvää? Ei tuommoinen ansaitsekaan hyvää miestä. Olivat luotuja toisilleen aggressiivisen gangsteripoikaystävän kanssa.
En mä vaan tykännyt. Elokuva odotti katsojalta samaan aikaan löyhää moraalia (jotta voi pitää Adamsin toimintaa, jota myös huoraamiseksi kutsutaan, hyväksyttävänä ja sympaattisena) ja sokerisen naiivia mielenlaatua. Monessakohan ihmisessä ne yhdistyvät?
(Tai siis... itse asiassa... Löyhä moraali. Check. Ja pidän kyllä toisinaan sokerisen naiiveista tarinoista. Mutta silloin hahmojenkin pitää olla sellaisia, että ansaitsevat elää sellaisessa maailmassa! Hyvänen aika. JOKO mustavalkoista moraalia, opetuksia ja unelmasatuloppuja urhealla kärsimyksellä ne ansainneille hyviksille, TAI herkullisia, moraalittomia harmaan sävyjä. Ne eivät voi yhdistyä näin. Satuloppu pitää ansaita.)
Kannattiko katsoa? Mielestäni ei. Ei nyt IHAN tehnyt mieli kävellä kesken ulos, mutta ei ajatus kovin kaukana ollut.
The Bank Job (2008)
Pisteeni: imdb 8 / movielens * * * *
Hyvää: Osaan epätavallisen huonosti eritellä, mistä tässä tykkäsin. Mutta tykkäsin paljon. Faktan ja fiktion/spekulaation sekoitus onnistunut. Roistojen ("roistojen") aseistariisuva kotikutoisuus jätti hymyn kasvoille. Roistojen, "roistojen", hyvisten ja "hyvisten" keskellä elokuvan maailmassa riitti harmaan sävyjä. Juoni monimutkainen, muttei liian. Ajankuva hupaisaa. Dialogi rennon realistista (voin ihan hyvin kuvitella amatööripankkiryöstäjät juttelemaan tuollaisia tunnelissa), ja vaikkei tätä markkinoida komediana, nauroin ääneen monta kertaa.
Taisin odottaa synkempää elokuvaa? Ehkä siksi yllätyin iloisesti. Ei sillä, että synkkyydessä mitään vikaa olisi. Mutta ilmeisesti välillä on hauska katsella astetta vähemmän kyynistä maailmaa, jossa altavastaajat voivat pärjätä ilman yli-inhimillisiä voimia tai machoasennetta.
Huonoa: Pakollinen rakkauskuvio tuntui päälleliimatulta, ylimääräiseltä, kaavamaiselta ja epäkiinnostavalta. Ilman sitä leffa olis ollut parempi.
En tykännyt ihan vikasta kohtauksesta, hieman liikaa.
Kannattiko katsoa? Aivan ehdottomasti. Lähdin elokuvateatterista harvinaisen hyvissä fiiliksissä.
torstai 11. lokakuuta 2007
Stardust (2007)
Pisteeni: * * * * * (movielens), 10 (imdb)
Elämää suuremmasta satuseikkailusta saa etsiä virheitä suurennuslasilla, eikä silti meinaa löytää.
Mistä on kyse? Maahan pudonnutta, tytönhahmoista tähteä tavoittelevat nuoren sankarin lisäksi ilkeä noita ja ahneet prinssit.
Hyvää: Olen aivan myyty. En osannut odottaa virheetöntä elokuvaa, mutta Stardust on periaatteessa täydellinen. Se on tyylipuhdas satu. Ei aikuisten satu, vaan ihan tavallinen koko perheen satu. (Tunnen useamman aikuisten satua odottaneen, jotka pettyivät hieman.) Kaikki siinä on elämää suurempaa, kaunista ja jännittävää, muttei liian pelottavaa. Juuri tällaista olisi ihanaa katsoa lastensa kanssa, jos sellaisia olisi. Ja juuri tällaista elokuvaa olisin rakastanut lapsena. Se on iso tekijä viehätyksessä: kuvittelen, miten henkeäsalpaavalta tarina olisi näyttänyt 10-vuotiaan itseni silmissä. Ah.
Aion muistaa uuden tuttavuuden, sankari Charlie Coxin. Hän tekee jokamiehen roolissa hyvää työtä ja sopii siihen kuin nakutettu. Alussa hän on uskottavan epävarma ja mitäänsanomaton, mutta kehittyy kerrassaan miehekkääksi sankariksi, jota ei voi katsoa hymyilemättä ylpeydestä. Jäänkaunis Michelle Pfeiffer tuntuu viime aikoina erikoistuneen umpipahojen kaunotarten rooleihin, ja on sanottava, että hän on hyvä niissä. Robert de Niro epäsovinnaisena ilmalaivan kapteenina on ihana! Ja... No, näyttelijöitä on paljon, eikä minulla ole pahaa sanaa sanottavana oikeastaan kenestäkään.
Mitä vielä? Kuvaus on hienoa, lavastus ja efektit henkeäsalpaavia. Kässäri on kaikin puolin onnistunut: sekä juonenkuljetus että dialogi toimivat virheettömästi.
Huonoa: Hyvin vähän. Loppumättö kesti vähän turhan kauan, mutta sehän nyt venyy melkein kaikissa elokuvissa. Parempi lievä ylimittaisuus kuin töksähtävä loppu. Lisäksi joka väliin tungettuja aaveprinssien kommentteja olisi voinut hiukan karsia, vaikka välillä ne olivatkin hauskoja.
(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 5
Juoni -- 5
Käsikirjoitus -- 5
Hahmot -- 5
= 20 / 20
(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 5
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4,5
Näyttelijät -- 4,5
= 14 / 15
(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4,5
Kokemus eli mielessä pitkään -- 4,5
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 4,5
= 13,5 / 15
Yhteensä: 47,5/50 ===> 5-
Elämää suuremmasta satuseikkailusta saa etsiä virheitä suurennuslasilla, eikä silti meinaa löytää.
Mistä on kyse? Maahan pudonnutta, tytönhahmoista tähteä tavoittelevat nuoren sankarin lisäksi ilkeä noita ja ahneet prinssit.
Hyvää: Olen aivan myyty. En osannut odottaa virheetöntä elokuvaa, mutta Stardust on periaatteessa täydellinen. Se on tyylipuhdas satu. Ei aikuisten satu, vaan ihan tavallinen koko perheen satu. (Tunnen useamman aikuisten satua odottaneen, jotka pettyivät hieman.) Kaikki siinä on elämää suurempaa, kaunista ja jännittävää, muttei liian pelottavaa. Juuri tällaista olisi ihanaa katsoa lastensa kanssa, jos sellaisia olisi. Ja juuri tällaista elokuvaa olisin rakastanut lapsena. Se on iso tekijä viehätyksessä: kuvittelen, miten henkeäsalpaavalta tarina olisi näyttänyt 10-vuotiaan itseni silmissä. Ah.
Aion muistaa uuden tuttavuuden, sankari Charlie Coxin. Hän tekee jokamiehen roolissa hyvää työtä ja sopii siihen kuin nakutettu. Alussa hän on uskottavan epävarma ja mitäänsanomaton, mutta kehittyy kerrassaan miehekkääksi sankariksi, jota ei voi katsoa hymyilemättä ylpeydestä. Jäänkaunis Michelle Pfeiffer tuntuu viime aikoina erikoistuneen umpipahojen kaunotarten rooleihin, ja on sanottava, että hän on hyvä niissä. Robert de Niro epäsovinnaisena ilmalaivan kapteenina on ihana! Ja... No, näyttelijöitä on paljon, eikä minulla ole pahaa sanaa sanottavana oikeastaan kenestäkään.
Mitä vielä? Kuvaus on hienoa, lavastus ja efektit henkeäsalpaavia. Kässäri on kaikin puolin onnistunut: sekä juonenkuljetus että dialogi toimivat virheettömästi.
Huonoa: Hyvin vähän. Loppumättö kesti vähän turhan kauan, mutta sehän nyt venyy melkein kaikissa elokuvissa. Parempi lievä ylimittaisuus kuin töksähtävä loppu. Lisäksi joka väliin tungettuja aaveprinssien kommentteja olisi voinut hiukan karsia, vaikka välillä ne olivatkin hauskoja.
(1) Lähtökohdat:Aihe + teemat + sävy -- 5
Juoni -- 5
Käsikirjoitus -- 5
Hahmot -- 5
= 20 / 20
(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 5
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4,5
Näyttelijät -- 4,5
= 14 / 15
(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4,5
Kokemus eli mielessä pitkään -- 4,5
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 4,5
= 13,5 / 15
Yhteensä: 47,5/50 ===> 5-
keskiviikko 30. toukokuuta 2007
Zodiac (2007)
Olen alkanut taas harrastaa yksin leffassa käymistä, kun Marjukka on häipynyt Turkuun ennen Pariisiin häipymistään. Eilen kävin katsomassa tämän. Kirjoitan kyllä myös siitä Hollywoodlandista, mutta tämä on nyt tuoreimpana mielessä.
Pisteeni: +++ (movielens), 5 (imdb)
Hieno näyttelijäntyö, kuvaus ja ohjaus kannattelevat ylipitkää, epätasaista ja ajoittain jopa epäkiinnostavaa trilleriä miten kuten.
Mistä on kyse? San Franciscon toimittajat ja etsivät jäljittävät koodikirjeitä lähettelevää sarjamurhaajaa 60-luvun lopulta 90-luvulle. Oma elämä jää helposti jalkoihin.
Hyvää: Näyttelijät olivat hienoja. Robert Downey Jr:sta on turha edes sanoa mitään. Leffa oli katselulistallani hänen vuokseen. Muut eivät lainkaan kalvenneet hänen rinnallaan. Mark Ruffalon ja Anthony Edwardsin etsiväparivaljakko oli symppis, ja ensimäistä kertaa ehkä jotenkin onnistuin näkemään myös Jake Gyllenhaalin viehätyksen. (Mutta miksi Chloë Sevigny esittää aina kylmiä naisia?)
David Fincher oli kuvannut joitain hienoja kamera-ajoja. Lisäksi pidin leffan ajoittain aseistariisuvasta, kuivan humoristisesta tunnelmasta. Hassuja vuorosanoja pokerinaamalla, aina hyvä juttu.
Huonoa: Huonoa oli enemmän kuin hyvää. Kun leffan tunnelma ei ollut kuivan humoristinen, se oli usein pelkästään kuiva. 2 h 40 min on pitkä kesto, ja siltä se myös tuntui. Kokonaisuus oli poukkoileva ja epätasainen, eikä loppu tuonut minkäänlaista tyydytystä. Jatkuvat aikahypyt tekivät vaikeaksi kadottaa itseään hetkeen. Kokemus jäi ulkokohtaiseksi. Sinänsä sympaattisia hahmoja katosi matkan varrelle.
Tästä kai näemme, ettei tosielämä (Zodiac perustuu tositapahtumiin) ole yhtään niin kauniin symmetristä kuin keinotekoisesti luodut juonikaaret. Jotenkin sitä selkeästi huomasi odottavansa venäläisten formalistien kriteereiden täyttymistä: jos esitellään naula, siihen myöhemmin ripustetaan hattu. Kaikella pitäisi olla funktionsa, kokonaisuuden symmetrinen.
Eikä kai ole väärin odottaa fiktiolta, viihteeltä, tiettyjä asioita? Muutenhan se ei eroaisi dokumentista. Zodiacin ongelma on ehkä, että se on fiktiota, joka pyrkii dokumentoimaan tositapahtumia. Sellaisena sen lopputulos on epätasainen, ei kunnolla kumpaakaan. Ei miellyttänyt. Jäi vajaaksi.
Kannattiko katsoa? Ei välttämättä. Paremman puutteessa. Suosittelen ennemmin Hollywoodlandia.
Pisteeni: +++ (movielens), 5 (imdb)
Hieno näyttelijäntyö, kuvaus ja ohjaus kannattelevat ylipitkää, epätasaista ja ajoittain jopa epäkiinnostavaa trilleriä miten kuten.
Mistä on kyse? San Franciscon toimittajat ja etsivät jäljittävät koodikirjeitä lähettelevää sarjamurhaajaa 60-luvun lopulta 90-luvulle. Oma elämä jää helposti jalkoihin.
Hyvää: Näyttelijät olivat hienoja. Robert Downey Jr:sta on turha edes sanoa mitään. Leffa oli katselulistallani hänen vuokseen. Muut eivät lainkaan kalvenneet hänen rinnallaan. Mark Ruffalon ja Anthony Edwardsin etsiväparivaljakko oli symppis, ja ensimäistä kertaa ehkä jotenkin onnistuin näkemään myös Jake Gyllenhaalin viehätyksen. (Mutta miksi Chloë Sevigny esittää aina kylmiä naisia?)
David Fincher oli kuvannut joitain hienoja kamera-ajoja. Lisäksi pidin leffan ajoittain aseistariisuvasta, kuivan humoristisesta tunnelmasta. Hassuja vuorosanoja pokerinaamalla, aina hyvä juttu.
Huonoa: Huonoa oli enemmän kuin hyvää. Kun leffan tunnelma ei ollut kuivan humoristinen, se oli usein pelkästään kuiva. 2 h 40 min on pitkä kesto, ja siltä se myös tuntui. Kokonaisuus oli poukkoileva ja epätasainen, eikä loppu tuonut minkäänlaista tyydytystä. Jatkuvat aikahypyt tekivät vaikeaksi kadottaa itseään hetkeen. Kokemus jäi ulkokohtaiseksi. Sinänsä sympaattisia hahmoja katosi matkan varrelle.
Tästä kai näemme, ettei tosielämä (Zodiac perustuu tositapahtumiin) ole yhtään niin kauniin symmetristä kuin keinotekoisesti luodut juonikaaret. Jotenkin sitä selkeästi huomasi odottavansa venäläisten formalistien kriteereiden täyttymistä: jos esitellään naula, siihen myöhemmin ripustetaan hattu. Kaikella pitäisi olla funktionsa, kokonaisuuden symmetrinen.
Eikä kai ole väärin odottaa fiktiolta, viihteeltä, tiettyjä asioita? Muutenhan se ei eroaisi dokumentista. Zodiacin ongelma on ehkä, että se on fiktiota, joka pyrkii dokumentoimaan tositapahtumia. Sellaisena sen lopputulos on epätasainen, ei kunnolla kumpaakaan. Ei miellyttänyt. Jäi vajaaksi.
Kannattiko katsoa? Ei välttämättä. Paremman puutteessa. Suosittelen ennemmin Hollywoodlandia.
lauantai 7. huhtikuuta 2007
The Hunchback of Notre Dame (1996)
Mel Gibson -tilitykseni sai minut väliaikaisesti murtautumaan formaattiarvostelujen kahleista, ja huomasin kirjoittavani toisenkin vapaamuotoisen. Tämä tuskin muodostuu normiksi, koska tälleen näistä tulee pitkiä, rönsyileviä ja itsellenikin myöhemmin vaikeasti hahmotettavia.
Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb)
Onpa oikeasti aikaa siitä, kun olen nähnyt Disneyn piirretyn. yllätyin tästä yksilöstä erittäin positiivisesti. Muistan nähneeni sen kerran ja pettyneeni, mutta se olikin Disneyn aallonharjan jälkeen, Lion Kingit ja Kaunottaret ja hirviöt tuoreina mielessä. (Ja Aladdin. RAKASTAN Aladdinia.) Tämä oli viimeinen Disney, jonka vaivauduin elokuviin asti katsomaan. Useimpia tuoreita en ole nähnyt vieläkään. Formaatti särkyi.
Siis. Yllätyin erittäin positiivisesti. Olin unohtanut Disneyn vankkumattoman ammattitaidon. Olin unohtanut loistavan käsikirjoituksen ja kekseliäät visuaaliset oivallukset. Mikä tärkeintä, olin jopa unohtanut, että nämähän ovat musikaaleja!
Animaatioita on nykyään liikaa, mutta niistä liian harva on musikaali.
Tämähän ei tietenkään noudata Victor Hugon romaanin juonta. Siksi ihmiset tätä kai vihaavat. Mutta haloo - miten kyseisen teoksen voisi sovittaa lapsille niin, että puolet henkilöistä edelleen kuolee ja kaikki on kamalaa? Traumojahan siitä tulisi. Yksi vastaus on tietenkin, ettei sitten pitäisi sovittaa. Se onkin täysin järkevä mielipide. Jos kuitenkin lähdetään sovittamaan, ei sitä paljon tämän paremmin voi tehdä.
Paljon. Sen verran paremmin voisi, että jättäisi ne dorkat gargoilit pois ja tiivistäisi tunnelmaa vielä vähän. Siksi neljä pistettä, ei viittä. Gargoileillakin oli kuitenkin tavallaan oikeutuksensa: 1) käsikirjoittajien olisi ollut huiman vaikea kirjoittaa Quasimodolle kamaa yksin torniinsa (tosin esim. monologimaisilla lauluilla ja keskusteluilla Frollon kanssa se nytkin osin hoidettiin) 2) gargoilit ovat nykyiselläänkin pohjimmiltaan Quasimodon sydäntäsärkevän yksinäisyyden ilmentymä, mielikuvitusystäviä. Tätä sivutaan leffan alussa nopeasti, ennen kuin hahmojen merkitys haudataan slapstick-huumorin alle. Asiaa olisi voinut korostaa huomattavasti, tehdä huumorista vähemmän koheltavaa ja leikata määrää kolmesta yhteen tai kohteen, niin homma olisi kivisten kavereidenkin osalta voinut toimia. Jopa.
Muu oli hyvää. Elokuvassa oli synkkiäkin teemoja, ja moni kohtaus kosketti minua aidosti. Minusta tämä oli hyvin kunnioittava Disney-käsittely. Todellinen Disney-käsittely olisi ollut versio, jossa Esmeralda rakastuu Quasimodoon opittuaan tuntemaan tämän ja opimme, että sisäinen kauneus se tärkeintä on. Eikö? Eikö se, että Esmeralda ottaa komean kapteenin (kuten kirjassakin, mutta kirjassa kusipäisellä kapteenilla sattuu olemaan kihlattu ja vain lihallisia intressejä mustalaistyttöä kohtaan), lopultakin anna aika raadollisen ja realistisen kuvan maailmastamme?
Mitä vielä... Esmeralda on Disneyn kauneimpia sankarittaria. Tiina Lymi laulaa hyvin, en ollut tiennyt. Miksei se tee musikaaleja? Sen sijaan Quasimodon suomalainen esittäjä ei täyttänyt tehtäväänsä. Laulut olivat vaikeita, tiedän, mutta ei se nyt vaan mennyt tarpeeksi hyvin.
Jotkut keventävät kohtaukset tuntuivat Disneyn pakkopullalta, mutta muuten tämä elokuva tarjosi minulle hienon elämyksen ja vetosi tunteisiini aidosti. Oikein jees.
Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb)
Onpa oikeasti aikaa siitä, kun olen nähnyt Disneyn piirretyn. yllätyin tästä yksilöstä erittäin positiivisesti. Muistan nähneeni sen kerran ja pettyneeni, mutta se olikin Disneyn aallonharjan jälkeen, Lion Kingit ja Kaunottaret ja hirviöt tuoreina mielessä. (Ja Aladdin. RAKASTAN Aladdinia.) Tämä oli viimeinen Disney, jonka vaivauduin elokuviin asti katsomaan. Useimpia tuoreita en ole nähnyt vieläkään. Formaatti särkyi.
Siis. Yllätyin erittäin positiivisesti. Olin unohtanut Disneyn vankkumattoman ammattitaidon. Olin unohtanut loistavan käsikirjoituksen ja kekseliäät visuaaliset oivallukset. Mikä tärkeintä, olin jopa unohtanut, että nämähän ovat musikaaleja!
Animaatioita on nykyään liikaa, mutta niistä liian harva on musikaali.
Tämähän ei tietenkään noudata Victor Hugon romaanin juonta. Siksi ihmiset tätä kai vihaavat. Mutta haloo - miten kyseisen teoksen voisi sovittaa lapsille niin, että puolet henkilöistä edelleen kuolee ja kaikki on kamalaa? Traumojahan siitä tulisi. Yksi vastaus on tietenkin, ettei sitten pitäisi sovittaa. Se onkin täysin järkevä mielipide. Jos kuitenkin lähdetään sovittamaan, ei sitä paljon tämän paremmin voi tehdä.
Paljon. Sen verran paremmin voisi, että jättäisi ne dorkat gargoilit pois ja tiivistäisi tunnelmaa vielä vähän. Siksi neljä pistettä, ei viittä. Gargoileillakin oli kuitenkin tavallaan oikeutuksensa: 1) käsikirjoittajien olisi ollut huiman vaikea kirjoittaa Quasimodolle kamaa yksin torniinsa (tosin esim. monologimaisilla lauluilla ja keskusteluilla Frollon kanssa se nytkin osin hoidettiin) 2) gargoilit ovat nykyiselläänkin pohjimmiltaan Quasimodon sydäntäsärkevän yksinäisyyden ilmentymä, mielikuvitusystäviä. Tätä sivutaan leffan alussa nopeasti, ennen kuin hahmojen merkitys haudataan slapstick-huumorin alle. Asiaa olisi voinut korostaa huomattavasti, tehdä huumorista vähemmän koheltavaa ja leikata määrää kolmesta yhteen tai kohteen, niin homma olisi kivisten kavereidenkin osalta voinut toimia. Jopa.
Muu oli hyvää. Elokuvassa oli synkkiäkin teemoja, ja moni kohtaus kosketti minua aidosti. Minusta tämä oli hyvin kunnioittava Disney-käsittely. Todellinen Disney-käsittely olisi ollut versio, jossa Esmeralda rakastuu Quasimodoon opittuaan tuntemaan tämän ja opimme, että sisäinen kauneus se tärkeintä on. Eikö? Eikö se, että Esmeralda ottaa komean kapteenin (kuten kirjassakin, mutta kirjassa kusipäisellä kapteenilla sattuu olemaan kihlattu ja vain lihallisia intressejä mustalaistyttöä kohtaan), lopultakin anna aika raadollisen ja realistisen kuvan maailmastamme?
Mitä vielä... Esmeralda on Disneyn kauneimpia sankarittaria. Tiina Lymi laulaa hyvin, en ollut tiennyt. Miksei se tee musikaaleja? Sen sijaan Quasimodon suomalainen esittäjä ei täyttänyt tehtäväänsä. Laulut olivat vaikeita, tiedän, mutta ei se nyt vaan mennyt tarpeeksi hyvin.
Jotkut keventävät kohtaukset tuntuivat Disneyn pakkopullalta, mutta muuten tämä elokuva tarjosi minulle hienon elämyksen ja vetosi tunteisiini aidosti. Oikein jees.
perjantai 23. maaliskuuta 2007
The Last King of Scotland (2006)
Raahasin Marjukan Superpäivänä elokuviin katsomaan jälleen yhden leffan, josta hän ei tiennyt mitään. Mutta hänkin tykkäsi, kenties vielä enemmän kuin minä.
Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb) ==> hieno laatuleffa.
Upeasti näytelty draama sekoittaa rohkeasti fiktion ja historialliset faktat.
Mistä on kyse? Nuori, valkoinen skottilääkäri päätyy diktaattori Idi Aminin lähipiiriin 70-luvun Ugandassa.
Hyvää: Forest Whitakerin todellakin Oscarin arvoinen suoritus Idi Aminina. Päähenkilöiden intensiiviset yhteiskohtaukset. Nokkela, faktaa ja fiktiota sekoittava asetelma. Rohkeus olla tekemättä päähenkilöstä (vai onko Amin päähenkilö ja Carrigan vain ikkuna, jonka läpi näemme hänet? Carrigania kuitenkin tarkoitan) sankarillista yli-ihmistä. Skotlantijutut, minulle ;D Se, ettei tämä näyttänyt Hollywood-leffalta. Ihmisiä ei oltu meikattu täydellisiksi nukeiksi. Afrikka näyttäytyi kaikessa kirjossaan.
Huonoa: Ei mitään isompaa. Montaaseja oli alkupuolella jotenkin ylikäytetty. Tuntui välillä, että niitä oli enemmän kuin oikeita kohtauksia. Mutta... ei mulla ollut mitään valittamista, josta olisin antanut elokuvalle miinuspisteitä. Paketti ei muuten vain ihan vain yltänyt vitoseen, mutta sen koko sisältö oli hienoa kamaa. Vahva nelonen. Harkitsin neljä puolta, mutta ei sitten ihan.
Muuta: Skottijutut olivat sydäntäni niin lähellä tässä. Mietin, tuntuiko suomikatsojasta jo hassulta, että Carrigan koko ajan ylikorosti olevansa skotti, ei englantilainen tai edes britti. ("Kyllä me hei tajuttiin jo, pidättekö meitä tyhminä...") Voin kertoa, että se on täysin realistista. Minä korjaan edelleen joka ikinen kerta, kun joku kysyy minulta, millaista siellä Englannissa oli. On pakko. Se vaan toimii niin.
Olin vähän pettynyt siihen, miten laimeaa skottimurretta James McAvoy (ilmeinen unelmavalinta rooliin - olen niin iloinen siitä, miten hyvin kotikaupungin suurisilmäisellä pojalla menee. päärooleja oikealla ja vasemmalla. tulee Jude Law'n alkuajat mieleen. useimmat aloittavat sivurooleista, muttei nämä kaksi. oho, eksyin aiheesta...) puhui. Varmaankaan ei oltu haluttu vieraannuttaa katsojia ymmärtämisvaikeuksilla. McAvoy käytti ehkä kuudesosaa aidosta aksentistaan. Sellaista kliseemurretta turistien iloksi. Lohdutin itseäni sillä, että tämä on uskottavaa: akateemiset puhuvat yleensä laimeampaa murretta.
VAROITUS: pääasiassa leffaa on helppo katsoa, mutta verta ja kipua pelkäävät sulkekoot silmänsä loppupuolella. Minäkin vähän suljin. Osasin onneksi odottaakin jotain tosi kamalaa, koska luin etukäteen netistä, että kohtauksen ilman stunttimiehiä tehnyt James McAvoy pelkäsi niin paljon, että pyörtyi - vaikka juttu (tietysti) toteutettiin tuskattomasti trikeillä.
Kannattiko katsoa? Aivan ehdottomasti. Minä tykkäsin.
Pisteeni: ++++ (movielens), 8 (imdb) ==> hieno laatuleffa.
Upeasti näytelty draama sekoittaa rohkeasti fiktion ja historialliset faktat.
Mistä on kyse? Nuori, valkoinen skottilääkäri päätyy diktaattori Idi Aminin lähipiiriin 70-luvun Ugandassa.
Hyvää: Forest Whitakerin todellakin Oscarin arvoinen suoritus Idi Aminina. Päähenkilöiden intensiiviset yhteiskohtaukset. Nokkela, faktaa ja fiktiota sekoittava asetelma. Rohkeus olla tekemättä päähenkilöstä (vai onko Amin päähenkilö ja Carrigan vain ikkuna, jonka läpi näemme hänet? Carrigania kuitenkin tarkoitan) sankarillista yli-ihmistä. Skotlantijutut, minulle ;D Se, ettei tämä näyttänyt Hollywood-leffalta. Ihmisiä ei oltu meikattu täydellisiksi nukeiksi. Afrikka näyttäytyi kaikessa kirjossaan.
Huonoa: Ei mitään isompaa. Montaaseja oli alkupuolella jotenkin ylikäytetty. Tuntui välillä, että niitä oli enemmän kuin oikeita kohtauksia. Mutta... ei mulla ollut mitään valittamista, josta olisin antanut elokuvalle miinuspisteitä. Paketti ei muuten vain ihan vain yltänyt vitoseen, mutta sen koko sisältö oli hienoa kamaa. Vahva nelonen. Harkitsin neljä puolta, mutta ei sitten ihan.
Muuta: Skottijutut olivat sydäntäni niin lähellä tässä. Mietin, tuntuiko suomikatsojasta jo hassulta, että Carrigan koko ajan ylikorosti olevansa skotti, ei englantilainen tai edes britti. ("Kyllä me hei tajuttiin jo, pidättekö meitä tyhminä...") Voin kertoa, että se on täysin realistista. Minä korjaan edelleen joka ikinen kerta, kun joku kysyy minulta, millaista siellä Englannissa oli. On pakko. Se vaan toimii niin.
Olin vähän pettynyt siihen, miten laimeaa skottimurretta James McAvoy (ilmeinen unelmavalinta rooliin - olen niin iloinen siitä, miten hyvin kotikaupungin suurisilmäisellä pojalla menee. päärooleja oikealla ja vasemmalla. tulee Jude Law'n alkuajat mieleen. useimmat aloittavat sivurooleista, muttei nämä kaksi. oho, eksyin aiheesta...) puhui. Varmaankaan ei oltu haluttu vieraannuttaa katsojia ymmärtämisvaikeuksilla. McAvoy käytti ehkä kuudesosaa aidosta aksentistaan. Sellaista kliseemurretta turistien iloksi. Lohdutin itseäni sillä, että tämä on uskottavaa: akateemiset puhuvat yleensä laimeampaa murretta.
VAROITUS: pääasiassa leffaa on helppo katsoa, mutta verta ja kipua pelkäävät sulkekoot silmänsä loppupuolella. Minäkin vähän suljin. Osasin onneksi odottaakin jotain tosi kamalaa, koska luin etukäteen netistä, että kohtauksen ilman stunttimiehiä tehnyt James McAvoy pelkäsi niin paljon, että pyörtyi - vaikka juttu (tietysti) toteutettiin tuskattomasti trikeillä.
Kannattiko katsoa? Aivan ehdottomasti. Minä tykkäsin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
