The Long Kiss Goodnight (1996)

Olen nähnyt tämän lukuisia kertoja. Mulla on tähän joku fiksaatio. Taas piti katsoa, kun tuli tv:stä.

Pisteeni: ++++ ½ (movielens), 9 (imdb).

Toimintatrilleri ei yritä olla enempää kuin on, mutta on aivan täydellinen siinä, mitä on - ja tarjoaa lisäksi omillaan pärjäävän naispäähenkilön.

Mistä on kyse? Nainen on muistinmenetyksen jälkeen rakentanut itselleen kiltin elämän äitinä ja opettajana. Käy ilmi, että alkuperäinen elämä oli hieman vaarallisempi.

Hyvää: Tällä elokuvalla on hallussaan ennätys. En ole tainnut käydä katsomassa mitään muuta leffaa teatterissa kolmea kertaa. (Kahdesti olen nähnyt varmaan kymmeniä.) Tällä katselukerralla syvennyin miettimään, mikä tässä teki 15-vuotiaaseen Anneen niin valtavan vaikutuksen. En löytänyt sataprosenttista vastausta, mutta pari asiaa:

(1) Vesirataskohtaus, leffan käännekohta (josta ei tuon parempaa kuvaa löytynyt), on minusta järisyttävä. Pahikset upottavat kiltin Samanthan hyiseen veteen toistuvasti - ja millainen naarastiikeri sieltä lopulta nouseekaan! Pidän usein seksikkäinä aivan karmeita ja väkivaltaisia asioita, ja tässä on yksi niistä. (Opimme myös, että makuni oli sama jo 15-vuotiaana. Minkä tiesin kyllä.)

(2) Sankaritar ei odota pelastusta tai edes tukea, vaan toimii omillaan. Tämä oli aikana ennen Buffya, Xenaa tai ketään. Aidosti itsenäiset naissankarit ovat harvinainen ja hieno juttu. Ennen 90-luvun puoliväliä voimme nopeasti laskea ne halki vuosien: Alienin Ripley ja... Alienin Ripley. Ja hänkin on aika aseksuaalinen olento.

(3) Minusta Timothy-pahiksella (Graig Bierko) ja Geenalla oli ihana kemia ja intensiivisiä kohtauksia. Mies oli silmissäni kauhean seksikäs... ja on kai vieläkin. Jos sädekehä on luotu 15-vuotiaana, se ei noin vain karise.

(4) on suurin kohta: Tämä on teknisesti hieno leffa. Ei taiteellinen, ei koskettava, mutta lajissaan harvinaisen täydellinen. Dialogi on ehkä kliseistä, mutta äärimmäisen napakkaa ja sisäisesti uskottavaa. Puujalkavitsit eivät miellytä kaikkia, mutta minua ne naurattavat. Hahmojen motiivit ja juonen rakenne on mietitty harvinaisen toimiviksi, eikä pikkiriikkistä suurempia juoniaukkoja jää. Tämä on täydellinen malliesimerkki siitä, miten eskapistinen toimintaelokuva pitää rakentaa.

Huonoa: Täydellinen pinnallisuus? Silmitön väkivalta? No, haloo. Lopun suruton teurastus on hyvin masentavaa katsottavaa, jos sitä alkaa miettiä. Onneksi elokuvat ovat fiktiota. Mielikuvissa voi leikkiä asioilla, jotka tosielämässä tietenkin olisivat väärin. Se on vapauttavaa. Lisäksi leffan alkupuoli (rataskohtaukseen asti) on minusta parempi kuin loppupuoli. Loppu ei lässähdä pahasti, mutta siitäkin vähän miinusta.

Kannattiko katsoa? Duh. Totta kai. Kerta ei varmaankaan ollut viimeinen. Nytkään en aikonut katsoa, mutta pakko oli.

Alpha Dog (2006)

Katsoin leffassa. Pinnallinen totuus on, että Justin Timberlaken takia. Kuten moni muukin. (Hei, olin utelias. Osaako se näytellä?)

Pisteeni: +++ ½ (movielens), 6 (imdb)

Kiinnostavat tositapahtumat juonen taustalla ja nuoren päänäyttelijän onnistunut suoritus ovat parasta rikosdraamassa, joka on hukuttautua älyttömään vouhkaamiseen.


Mistä on kyse? Tapahtui tosielämässä: nuorten huumekauppiaiden kiistat johtavat traagiseen kidnappaukseen.

Hyvää: Tämä on niitä elokuvia, jotka paranevat katselun jälkeen. Ensin näkemältä touhu valkokankaalla vaikutti kauhean levottomalta, enkä minä juonen vähitellen hahmotuttuakaan oikein tajunnut pointtia. Kun netistä sitten selvisi, että tämä perustuu tositapahtumiin, pointtikysymys - isoin ongelmani leffan suhteen - muuttui äkkiä epäolennaiseksi. Leffasta tulikin oikein mielekäs ja uskollinen kuvaus tosielämän taruakin ihmeellisemmästä kidnappaustapauksesta. Olen viime aikoinan nähnyt monta tosipohjaista rikosdraamaa, ja sellaisena tämä oli juonikaarensa puolesta oikein onnistunut. Se voi tosin johtua yksinkertaisesti siitä, että kyseinen tapahtumasarja on oikeasti kiinnostava ja niin hullu, että kuulostaa fiktiolta.

Anton Yelchin (posterissa keskellä) esitti nuorinta päähenkilöä tosi hienosti. Hän on ollut paljon esillä viime aikoina (no, Huffissa ainakin teki hyvää työtä), ja ennustan, että hänestä kuullaan paljon lisää. Lisäksi, duh, Sharon Stone ja Bruce Willis erottuivat sivurooleissaan edukseen, rautaisina ammattilaisina aloittelijoiden joukossa.

Huonoa: Kaikki muut näyttelijät eivät olleet yhtä vakuuttavia. Tosi monessa elokuvassa huomaan kehuvani näyttelijöitä, joten oli huojentavaa huomata, etten tee sitä automaattisesti. Tämän leffan esiintyjät eivät nimittäin Yelchiniä lukuun ottamatta ansaitse erityisiä kehuja. Lienee aiheellista silti mainita se ennakkohypetetty Justin: kyllä hänestä näyttelijä saadaan, jos hän tahtoo panostaa siihen. Mielestäni hänen suorituksensa oli kohtuullisen vahva. Missään nimessä sitä ei ollut tuskallista katsella. Lopun dramaattisissa kohtausissa esiintyminen oli jopa vaikuttavaa. Olen nähnyt huonompaa Halle Berryltä (Die Another Day, Swordfish), ja se muija voitti Oscarin. Mikä vain on mahdollista.

Kässäri oli keskitasoa. Huonointa elokuvassa oli älytön vouhkaaminen. Hahmot oli ohjattu ylienergisiksi ja raivostuttaviksi. Kai ne oli niin koviksia, että oli pakko kovistella koko ajan... mutta huh. Hermostutti. Ja tuntui väkisin vähän teennäiseltä.

Kannattiko katsoa? Kyllä minusta. Se, että tuo tapahtui oikeasti, herättää kiinnostavia ajatuksia maailmasta, jossa elämme. Tämä ei ollut mestariteos, mutta ihan mielellään sen kuitenkin katsoi.

Hollywoodland (2006)

Sain eräänä iltana työt yllättävän hyvään vaiheeseen ja päätin spontaanisti lähteä Niagaraan katsomaan tämän leffan viimeistä näytöstä. Kyllä kannatti.

Pisteeni: ++++ ½ (movielens), 9 (imdb)

Loistavasti näytelty, kirjoitettuu ja ohjattu draama ilahduttaa vanhanaikaisella film noir -tunnelmallaan.


Mistä on kyse? Nuhjuinen, fiktiivinen yksityisetsivä sotkeutuu vahingossa liian syvälle ensimmäisen Teräsmiehen kuoleman mysteeriin.

Hyvää: No niin, tulin äskettäin ylistäneeksi Adrien Brodya ihan erikseen. Lähdetään siis siitä, että hän oli tässäkin hirveän hyvä. Kuin eri henkilö. Ei sielukas ja syvällinen (rooli, johon miehen olemus soveltuu liiankin ihmiselvästi), vaan tyly ja kova. Hollywoodlandin näyttelijäsuoritukset ovat muutenkin aivan huipputasoa, Brodysta aina Ben Affleckiin asti. Affleck on onnistunut kuraamaan maineensa ihmeellisellä tavalla, mutta osoittaa traagisena Teräsmiehenä osaavansa oikeesti näytellä.

Näyttelijöiden työtä tuskin vaikeuttaa se, että heillä on lausuttavanaan mielettömän hyvää tekstiä. Käsikirjoitus on parasta A-laatua, kaunista, mieleenpainuvaa kieltä. (Jonkun mielestä paperinmakuista, koska mun mielestä loistava teksti on aina siitä koristeellisemmasta ja joidenkin mielestä paperinmakuisesta päästä.) Kun tähän vielä yhdistetään ihanan tyylitelty ohjaus, tuloksena on virheetön ja sävykäs menneen maailman tunnelma. Kaikki on ihanan kaukana modernista arjesta. Hollywoodlandissa eletään dramaattisessa 40-luvun film noirissa.
Minut tunnelma tempaisi mukaansa täysin.

Huonoa: Ei paljoa. Toteutukseltaan elokuva oli harvinaisen täydellinen. En tajua, miten se on niin aliarvostettu Imdb:ssä, ja Movielenskin ennusti minulle kerrankin rankasti alakanttiin. (Tästä opimme, että on hyvä idea katsoa leffoja näyttelijöiden vuoksi. Tämäkin olisi muuten tullut katsottua korkeintaan joskus telkkarista, ja olisin menettänyt paljon.)

Mutta sitä huonoa? Mahdollisesti (arguably on sana, jota haluaisin käyttää) se, ettei juoni etene mihinkään kovin dramaattiseen pisteeseen. Zodiacia haukuin kovasti siitä, ettei loppu tuo tyydytystä. Siksi lienee reilua sanoa, että tässä on periaatteessa sama vika. Matka on kuitenkin niin paljon nautittavampi ja tunnelma kautta linjan niin täydellinen, että olo on lopussa paljon tyydyttyneempi.

Kannattiko katsoa? Ehdottomasti.