Ranking-lista.

Totta kai mun on tehtävä tämä! Tästä alustavasta listasta huomaan ainakin sen, että leffat ovat siinä järjestyksessä kuin mihin olisin ne pistänyt paremmuusjärjestystä kysyttäessä. (The Fountainista ja Simpsonsista voitaisiin tosin keskustella).

47,5 p -- Stardust

43 p -- Hairspray
42 p -- Half Nelson
40 p -- Rebel Without a Cause

38 p -- Transformers
37 p -- Knocked Up
35 p -- The Fountain
30 p -- The Simpsons Movie

The Simpsons Movie (2007)

Katsottiin leffateatterissa, kun Eini oli kylässä Tamperella. Einiä kiinnosti enemmän kuin minua, mutta leffa jätti miedät suunnilleen yhtä mitäänsanomattomiin tunnelmiin.

Pisteeni: *** (Movielens), 6 (Imdb)

Pitkään odotetussa animaatiokomediassa ei sinänsä ole suuria vikoja, mutta se ei myöskään nouse teatterilevityksen edellyttämälle intensiteetin tasolle.

Mistä on kyse? Sen saman keltaisen perheen seikkailuista kuin tv-sarjassakin.


Hyvää:

• Parhaimmillaan absurdi Simpsons-huumori on oikein hauskaa. Spider-Pig oli ehdottomasti hauskin juttu niin minun kuin miljoonien muidenkin mielestä (olisi kiva olla omaperäisempi). Nauroin sille kippurassa. Erityisesti "Can he swing from a web? / No, he can't - he's a pig." Ja... no, olihan noita. Hauskoja juttuja.
  
• Ihan kiva elokuva. Kuin tv-sarjan pidennetty jakso. Ei enempää, ei vähempää. Oli melko tasan sellainen kuin odotinkin.

Huonoa:

• Liityn niiden kriitikoiden kuoroon, joiden mielestä leffaversion pitäisi yrittää olla enemmän kuin tv-sarjan pidennetty jakso. Moni arvostelija on verrannut tätä negatiivisessa valossa South Park -leffaan, joka oli emosarjaa monta kertaa massiivisempi musikaalispektaakkeli. Ei liene yllätys, että olen samaa mieltä. (Lähde: muistan lukeneeni vertauksen Imdb:n arvosteluyhteenvedosta heinäkuussa.)
  
• Leffan alku lupasi enemmän kuin antoi. Olisin mieluusti seurannut enemmän muitakin sivujuonia. Lisan ja Bartin kuviot olivat kiinnostavia. Sitten ne hylättiin ja tarinasta tuli suoraviivainen Homer-show. En koe, että Simpsonin perhe kehittyi tässä tarinassa yhtään enempää kuin yhdessä tv-sarjan jaksossa. Status quo palautui lopuksi. Jotain uutta ja ainutkertaista olisi saanut tapahtua!
  
• Ei oikeastaan enempää huonoa, mutta lisäpohdintaa: ehkä South Parkilla oli helpommat lähtökohdat. 1) SP-leffalla oli sanottavaa (sananvapaudesta). 2) Sarjassa ei ole sataa sivuhenkilöä, jotka kaikki olisivat jonkun suosikkeja ja kamppailisivat 90 minuutin valokangasajasta. 3) South Park keksi loogisia tapoja panna sarjasta paremmaksi: näyttää, minne Kenny menee kuolemansa jälkeen ja paljastaa tämän kasvot. (Mutta olisi Simpsonskin voinut keksiä jotain? Lisan romanssi? Maggien aktiivisempi rooli? Jotain.) 4) Trey Parker on hiton hyvä säveltäjä, joten musiikki toi SP-leffalle helppoa lisäuskottavuutta Oscar-ehdokkuuden muodossa. (Hei, nyt on pakko mainita täysin Simpsons-leffaan kuulumatonta triviaa: Maailma on käsittämättömän pieni! Parker ja Hairspray-säveltäjä Marc Shaiman sävelsivät South Park -leffan laulut yhdessä. Mie en tätä edes tiennyt kun ekaa kertaa näin Hairsprayn lavalla ja tykästyin.)
  

Pisteet:

(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 3,5
Juoni -- 3
Käsikirjoitus -- 3
Hahmot -- 4

= 13,5 / 20

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 3
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 3
Näyttelijät -- 4

= 10 / 15

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 2,5
Kokemus eli mielessä pitkään -- 2
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 2

= 6,5 / 15

Yhteensä: 30/50 ===> 3

Hairspray (2007)

[Täällä onkin ollut pitkä tauko. Tässä looginen ensimmäinen lisäys vähään aikaan. (<== viittaus muihin blogeihini)]

Pisteeni: 4 (Movielens), 8 (Imdb)

Käsittämättömän tarttuva, hyvin esitetty musiikki kannattelee hyvää musikaalielokuvaa, joka olisi sympaattisempi ilman saarnaavuutta.

Mistä on kyse? 60-luvun Baltimoressa pulska, sisukas teinityttö haaveilee paikasta tv:n tanssiohjelmasta, show'n sydäntenmurskaajan rakkaudesta ja rotuerottelun poistamisesta.


Hyvää:

• Sairaan tarttuva musiikki. Ihmiset oikeasti hyräilivät salista poistuessaan. Teki mieli tanssia kadulla.
  
• Hyvin esitetty musiikki. Hyviä laulajia, loistavat, energiset koreografiat. Monen numeron jälkeen minulle tuli pakottava tarve taputtaa niin kuin teatterissa hyvän biisin jälkeen. (Siellä tuntee taputtavansa joskus muodon vuoksi, joskus aidosti. Eron todella aistii.)
• Rehellinen musikaaliasenne. "Homma toimii näin. Tässä maailmassa lauletaan kadulla ja koulussa." Inhoan kikkailua; laulamisen piilottelua ja selittelyä. (Asian hoiti oikein Rent, 50-50 Dreamgirls, huonosti Chicago.)
• Todella lahjakkaat nuoret esiintyjät (alla kuvassa säveltäjä Marc Shaimanin kanssa). Nikki Blonsky on ihana, musta Elijah Kelley uskomattoman lahjakas. Vanhoista James "Cyclops" Marsden ja Queen Latifah tekivät minuun erityisen vaikutuksen sekä laulullaan että olemuksellaan.
• Kokemus jäi elämään. Ajattelen sitä yhä, viikkoja myöhemmin. Katselin kaikki Youtube-videot läpi monta kertaa ja ostin sountrackin. Oli pakottava tarve. On se outoa - en pitänyt läheskään kaikesta, mutta kokonaisuus oli suurempi kuin osiensa summa. Tätä ei voi ennustaa.

Huonoa:

• Muskaalin tärkeitä kohtia oli raiskattu. Juonta oli muuteltu. Reiluuden nimissä on sanottava, että suurempi osa muutoksista toimi kuin oli toimimatta. Ikävä kyllä joukossa oli muutama anteeksiantamaton emämunaus. Olen yrittänyt antaa anteeksi, en voi. Without Love on pahin.
• Leffa on ihanan värikäs ja energinen, mutta kohtauksissa ei ole liiemmin syvyyttä. Näkee, että ohjaaja on paremmin tunnettu koreografina. Tähän verratuna Rent oli oikeasti mestariteos (pitää kirjoitaa siitäkin).
• Cristopher Walken ja John Travolta teurastavat duettonsa (You're Timeless to Me). Stemmat menevät jossain kohtaa pahasti pieleen. Sattuu! Syyttäisin Walkenia. Hän tuntuu häthätää osaavan laulaa. Huono valinta rooliin. Travoltakaan ei ole laulun kuningas - näköjään, ainakaan nykyään - mutta selviää suht' kunnialla. Lisäksi hän pelastaa paljon tekemällä herkän tulkinnan ujon, ylipainoisen kotirouvan sielunelämästä. (Äskeinen lause ei ollut sarkasmia.) En ole varma, laulaisiko hän paremmin miehenä - yrittääkö hän tahallaan pehmentää ja heikentää ääntään. Tahtoisin ajatella niin.
• Leffa on saarnaavampi kuin valmiiksi saarnaava lavaversio. Mikä on paljon. Mielenosoituskohtaukseen kauhottu vakava paatos sattuu tajuntaan ja riitelee leffan kevyen, optimistisen sävyn kanssa. Alleviivaavuutta olisi pitänyt vähentää, ei lisätä. En nauttinut siitä tunteesta, että minua hakataan missiolla päähän. Tämä pilaa leffan vikan kolmanneksen. Alku toimii.
• Joidenkin musiikkikohtausten sekaan on leikatu liikaa kuvia muualta. Tahtoisin ihailla tanssijoiden ja esiintyjien työtä. Levotonta poukkoilua. Liikaa yliselittäviä, tarpeettomia vuorosanoja, jotka hukuttavat hauskoja lyriikoita. (Osaa biiseistä sentään kunnioitetaan. Ehkä puolta. Mutta osaa kohdellaan kaltoin. Varsinkin muutenkin lyhyet (It's) Hairspray ja Ladies' Choice.)

Lopuksi vielä pisteosuus (kohtahan näitä pisteytettyjä on ranking-listaksi asti).

(1) Lähtökohdat:
Aihe + teemat + sävy -- 4,5
Juoni -- 4
Käsikirjoitus -- 3
Hahmot -- 4,5

= 16 / 20

(2) Toteutus:
Ohjaus + leikkaus + kuvaus -- 3
Lavastus + puvut + miljöö + efektit jne -- 4,5
Näyttelijät -- 4,5

= 12 / 15

(3) Elämys:
Tempauduin elokuvan maailmaan, unohdin itseni -- 4
Kokemus eli mielessä pitkään -- 5+
Tahtoisin nähdä uudelleen -- 5

= 15 / 15

Yhteensä: 43/50 ===> 4+

(Plussaa tulee siitä, että tämä on musikaali. Plussat kuitenkin tuntuvat kumoutuvan muutaman valtavan kriitikinaiheen vaikutuksesta, joten tämä tuntuu reilulta arvosanalta ja pistemäärältä.)